Totuus taivaasta

Kirjojen lukemiseen on monesti vaikea löytää aikaa, mutta niiden kuunteluun jo paljon helpommin. Kuuntelen äänikirjoja usein kotona kotitöitä tehdessä tai lenkkeillessä. Myös automatkat ovat siihen hyvää aikaa. Viimeisin kuuntelemani kirja oli Yhdysvalloissa jättimenestyksen saanut teos Totuus Taivaasta. Tuossa kirjassa oman kuolemanrajakokemuksensa kertoo Harvardin käynyt neurokirurgi Eben Alexander, joka oli kuusi päivää koomaan vaipuneena. Noiden päivien aikana Ebenin ennen niin tieteellinen ja materialistinen käsitys elämästä, ihmisestä ja maailmankaikkeudesta muuttui täysin. Hänen tapauksensa on erittäin harvinainen, sillä noin pitkään kestäneen kooman jälkeen ennusteet henkiin jäämiseen, saati normaaliin elämään palaamiseen olivat todella epätodennäköiset.

9789510411339_frontcover_final_original

Aiemmin työskennellessään neurokirurgina Eben oli kuullut paljon potilaiden kertomuksia, jossa he olivat käyneet kuoleman rajalla. Silloin hän ei kuitenkaan osannut suhtautua niihin vakavasti, vaan sulki ne pois mielestään. Hänen sen hetkinen elämänkatsomuksensa oli niin sidoksissa tieteeseen, ettei hän edes yrittänyt ymmärtää.

Kuitenkin sairastuttuaan bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen Eben vajosi koomaan. Hänen aivojensa ajattelua ja ihmisyyttä säätelevät osat lakkasivat toimimasta. Kooman aikana hänen perheensä varautui pahimpaan, sillä Ebeniä hoitaneet lääkärit eivät uskoneet hänen enää palaavaan tavalliseen elämään. Sairaalaan tuotaessa kuoleman todennäköisyys oli yli 90%, ja kuuden päivän kooman jälkeen 97%. Seisemäntenä päivänä kuitenkin tapahtui ihme. Eben heräsi koomasta täysin valppaana ja hänet irroitettiin hengityskoneesta.

Kooman aikana Eben koki sen, miten elämä ei pääty kuolemaan vaan jatkuu toisella puolella kauniimpana ja täydempänä. Hän sai useita vastauksia kysymyksiinsä ja tutustui syvemmin myös omaan itseensä. Hän kuvaili ensin epämiellyttävän alemman tason, josta avautui pääsy korkeammalle tasolle. Siellä hän näki kirkkaan valkoisen valon ja voimakkaat värit, kuuli rytmisen kauniin musiikin, näki upean laakson jossa oli miljoonia perhosia ja satoja muita sieluja. Hän kuvaili kokemuksen todellisemmaksi kuin elämän täällä maan päällä. Hän tunsi syvän rakkauden ja tiesi että kaikki on hyvin. Hänen kokemuksensa muutti sen aikaisemman käsityksen, että kuoleman jälkeen ei olisi enää minkäänlaista tietoisuutta.

”Tiedän että monet yrittävät mitätöidä kokemukseni ja että monet ohittavat sen oikopäätä, koska he kieltäytyvät uskomasta että se voisi mitenkään olla tieteellistä. Tai että se voisi ylipäänsä olla mitään muuta kuin sekavaa houretta.” -Eben Alexander.

Kokemuksen jälkeen Eben oli hyvin vaikuttunut omista kokemuksistaan, ja yritti kuvailla kokemaansa lääkäri kollegoilleen. ”Sehän hienoa Eben”, toiset olivat kommentoineet hänen kertomukseensa. Hän ymmärsi kyllä toisten ajattelun, sillä oli aiemmin myös itse suhtautunut potilaiden kertomuksiin samalla tavalla. Myöhemmin hän kuitenkin pystyi kumoamaan kaikki hypoteesit, joissa pyrittiin selittämään hänen kokemuksensa tieteellisesti. Hän on myös lukenut paljon muiden ihmisten rajakokemuksista, ja tunnistaa niissä olevat kuvaukset. Hän kuitenkin ymmärtää miten helposti kokemukset tulkitaan väärin, koska sanat eivät ole riittäviä niiden tuntemusten kuvailemiseen.

05-Dr-Eben-Alexander2

Itse olen aiemmin ajatellut henkisistä asioista puhuvien ihmisten kokeneen niin rajun vastoinkäymisen elämässään, että ikäänkuin henkinen ajattelu olisi jokin keino jolla tuohon tilanteeseen saa vain lohtua. Että asia olisi niin vaikea käsitellä, että sitä alkaa vain puhumaan rakkaudesta, jumalasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Ikäänkuin elämältä olisi viety pohja ja täytyisi olla jotain mihin turvautua. Nyt olen kuitenkin toista mieltä. Nyt ymmärrän että kyse on siitä, että on oppinut ymmärtämään elämää paljon syvemmin. Tuo ymmärrys elämästä ja siitä, ettei se pääty kehon elintoimintojen loppuessa on hyvin lohdullinen. Kuoleman pelon poistuminen saa ihmisessä aikaan rauhan tunteen. Niinkuin Tohtori Ebenkin sanoi pian koomasta herättyään; Kaikki on hyvin. Maailma on sellainen kuin sen tuleekin olla, eikä meillä ole mitään pelättävää.

”Pohjimmiltaan osa minusta epäili yhä koko hämmästyttävän todellista koomakokemustani ja näin ollen myös tuonpuoleista todellista olemassaoloa. Sen osan mielestä kokemuksessani ei ollut mitään järkeä tieteellisestä näkökulmasta katsottuna. Ja tuo pieni ja sinnikäs epäilyksen ääni uhkasi romuttaa koko sen uuden maailmankatsomuksen, jota olin hitaasti muodostamassa.” -Eben Alexander.

 

Terveiset taivaasta

Viime lauantaina meidän perheellä oli jälleen yksi surullinen päivä, sillä kävimme hautaamassa isän uurnan. Ikävä pääsi taas iskemään kovemmin. Myöhemmin sinä päivänä saimme kuitenkin helpotusta ikävään kun pääsimme kuulemaan isän terveiset meille kaikille. Ymmärrän hyvin jos tätä on vaikea ymmärtää. Meille asiaan ei kuitenkaan ole mitään epäselvyyttä.

DSC_7243 kopio

Kyselin useamman kerran toisten mielipidettä siihen, mitä mieltä he olisivat jos soittaisimme meediolle. Halusin saada yhteyden isään. En kuitenkaan saanut kovin selkeää myöntävää tai kieltävää vastausta, joten tein lopulta päätöksen ja varasin puhelinajan meedio/selvänäkijä Marja Vidgrenille. Äitini ei ollut liian innostunut ja ajatus tuntui hänestä hieman pelottavaltakin. Saimme kuitenkin pian huomata ettei tässä ole mitään mitä tarvitsisi pelätä.

Marja tiesi ennalta sen että kyseessä oli isäni ja että olimme haudanneet uurnan sinä päivänä. Kerroin laittaneeni puhelimen kaiuttimelle, mutta hän ei alkuun tiennyt että myös äitini ja siskoni olivat kuulolla. Olimme kokoontuneet yhteen huoneeseen ja minulla oli muistiinpanovälineet. Marja aloitti kanavoinnin. Kirjoitan Marjan välittämät terveiset nyt isän kertomana.

Isä aloitti mainitsemalla meidät lapset. Hän kertoi että on kolme lasta sekä lastenlapsia. Mainitsi pojan, mutta sanoi että on muitakin ja muistaa meidät kaikki. Hän kertoi että siellä hän köllöttelee ja kaikki on hyvin. Mainitsi sairaalahoidosta ja että näki tilanteen jossa kaikki olimme siinä ympärillä. Nyt hän lepuuttaa jalkojaan. Veri kiertää taas ja voimat palautuu. Hänen äitinsä, pieni nainen oli ollut siellä vastassa. Lähdön hetkellä oli ollut rauhallinen olo, mutta poismeno oli myös pelottanut. Siinä vaiheessa ei vielä tiennyt että voi herätä heti toisella puolella.

Isä kuvaili kotitalon jossa silläkin hetkellä olimme sekä pihamaan ympäristöä. Laittoi käden sydämelle. Äitiä kertoi taputtavansa olkapäälle sanoen ”tässähän olen” ilkikurinen ilme kasvoillaan. Pyysi kertomaan terveisiä. Hän kuvaili myös lempituolinsa sekä itsensä istumaan ulkosaunan eteen kesäiseen maisemaan. Tuumasi että ”ties vaikka kaljan ottais” js kertoi että on hyvä olla. Sanoi että ulkosaunaa pitää lämmittää. Isä kuvaili myös meidän rannan ja itsensä kumpparit jalassa hyppäämässä veneeseen ja soutavansa saarelleen. Kertoi että pystyy edelleen vierailemaan kaikissa rakkaissa paikoissa, eikä siis ole menettänyt mitään. Sanoi ettei tunne surua. Pian taas nähtäisiin.

Meille tytöille hän kertoi terveiset myös erikseen. Minua hän kannusti työasioissa. Että täytyy ottaa vastaan uudet mahdollisuudet, jotain uutta on vielä tulossa. Kannusti myös pitämään yllä kielitaitoa. Katkaisin juuri alkuvuodesta useamman vuoden venäjänkielen opiskelun, mutta isän mielestä taito tulisi tarpeeseen. Tiesi myös että niska-hartiaseutu on aika jumissa ja sanoi että pitää muistaa venytellä. Vanhinta siskoa onnitteli talokaupoista ja keskimmäiselle antoi onnenpotkua tuleviin koitoksiin. Ohjeisti meitä myös että perintöasioista on turha sitten kiistellä ja toivoi että kävisimme lapsuudenkodissamme kaikki edelleen yhdessä. Ehdotti että ehkä joku pojista (lastenlapsista) ostaisi talon myöhemmin. Se on asia jota olemme viimeaikoina paljon miettineet.

Äitiä isä otti käsistä kiinni ja neuvoi juomaan vettä, sillä nivelet tarvitsevat sitä. Äidillä on käsissä nivelrikko. Pyysi äitiä myös rentoutumaan, lähtemään kylpylään ja tanssimaan. Elämästä pitäisi nauttia. Antoi myös erityiskiitokset hyvästä ruuasta sekä hyvästä huolenpidosta. Toivoi että se on ollut myös toisinpäin. Pahoitteli jos jotakin jäi sanomatta, mutta ehdotti että selvitellään asiat kunhan taas tavataan.

Isä kertoi että siellä on paljon tuttuja. Mainitsi niistä äitinsä, isänsä Reinon (näyttäen Reino tohvelia), ystävänsä Matin sekä veljensä. Kertoi että ”niimpä taas nähtiin!” Nyt on aikaa taas kyläilyyn. Isä sanoi että on meitä lähellä ja antaa kyllä itsestään merkkejä. ”Tietäkää että hän ei oo poissa”. Pitäkää huolta ja sovitella pitää. Muistutti siitä että hän eli hyvän elämän. Lapsille ei vaan aina ollut aikaa. Ei ehtinyt ottaa tarpeeksi syliin. Mutta aika oli silloin sellainen ja kaikesta selvittiin. Pyysi meitä luottamaan ja nauttimaan hetkistä. Lopuksi myös ylättyi siitä miten kaunopuheiseksi oli heittäytynyt. Eihän hän tavallisesti sillätavalla. Tällä hän kuitenkin sai meidät jälleen nauramaan, tavalliseen tapaansa.

Puhelu vahvisti meille kaikille sen että kuolemaa ei todella tarvitse pelätä ja että sitä voi olla vielä lähellä vaikka ei nähdäkään. Myös äidillä ollut epävarmuus asiaa kohtaan katosi. Ei tuota viestiä olisi voinut kertoa kukaan muu. Jokainen toki uskoo siihen mihin tahtoo, mutta meidän perheellä on nyt rauha ja hyvä mieli. Parempia terveisiä ei olisi osattu toivoa. Uskomaton taito voikin ihmisellä olla. Lämpimät kiitokset kuuluvat Marjalle ❤ Ehdottomasti paras juttu pitkään aikaan.

”Pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna?”

DSC_0707

Marja Vidgren on Iisalmessa asuva meedio/selvänäkijä, joka on tehnyt työtä seitsemän vuotta päätyökseen. Hän tekee yksityis- sekä ryhmäistuntoja Iisalmessa, sekä kanavointeja puhelimessa. Hän myös maalaa tauluja ja pitää intuitiivisen maalaamisen kursseja.

http://www.marjax.fi/

Terveiset sinne taivaaseen

On isänpäivä ja taas tulee itku. Viime aikoina olen itkenyt kaupan hedelmäosastolla, kahvilassa, venäjän tunnilla, yksin autossa ja yhdessä muiden kanssa. Vaikka asiaan on saanut totutella heinäkuusta lähtien, niin se satuttaa edelleen. Tavallaan sen ymmärtää, mutta kuitenkin on vaikea tajuta. Tänä marraskuuna, sekä kaikkina tästä eteenpäin lähetän isänpäiväonnittelut taivaaseen.

_DSC0892 kopio

Olen onnellinen siitä että isä omien sanojensakin mukaan, eli hyvän elämän. Perusti perheen, elätti sen pienen maatilan tuloilla. Rakensi talon ja navetan, sai ne velattomiksi. Yhdessä äidin kanssa piti perhettä koossa, vaikka varmasti oli vaikeitakin aikoja. He myös kasvattivat minusta ja siskoistani melko hyviä tyyppejä. Suhteellisen normaaleja, luulisin. Minut isä opetti käymään juoksemassa. Edelleen teen juoksulenkkejä, enkä pelkää pimeää. Pienenä tyttönä olisin tuskin lähtenyt yksin juoksemaan pimeää tietä pitkin. Maalla ei ollut katuvaloja. Perin myös paljon isäni luonnetta. Jos joku vaate tai tavara on kadoksissa, niin sen on kyllä joku muu laittanut jonnekin. Itse syytän usein kotitonttua. Isällä taisi olla yleensä se pirun ystävä maan uumenista.

Koska luonteeni on paljon samanlainen kuin isälläni, niin ymmärsin häntä monessakin tilanteessa hyvin. Ymmärsin senkin miten ruoka-aineita katosi jääkaappiin, koska niitä ei ensi katsauksella siellä näkynyt. Äiti opetti joka kerran että ne saattoivat piileskellä jonkin muun tuotteen takana. Ehkä myös pitkää pinnaa olen isältä perinyt. Paljon on mahdollista sietää ja suodattaa, mutta sitten kun kuppi menee nurin niin sen huomaavat muutkin. Sen jälkeen taas kestää tovin ennen kuin on pelkoa kupin täyttymisestä.

Mielestäni isä osasi nauttia elämästä. Työurallaan hän teki kovasti töitä, eikä ollut kokonaan jouten eläkkeellä ollessaankaan. Pakollisten hommien loputtua, löytyi aina jotain tekemistä, projektia tai korjaamista. Kuitenkin myös lepo ja harrastukset kuuluivat vahvasti isän arkeen. Päiväunet sohvalla kädet rinnan päällä ristissä ja päivittäiset hiihto- tai rullaluistelulenkit olivat asioita jotka harvoin jäi väliin. Viikonloppuna rentoutuminen oli parasta isolla porukalla, saunoen ulkosaunassa, yhdessä keskustellen ja nauraen, drinkkejä juoden. Ei huonoon kuntoon, vaan hauskuuteen asti. Myös itselleni maistui usein isän tekemät tötteröt, eli drinkit. Saatoin ehkä lisätä lorauksen lantrinkia.

Onneksi pahin tuska alkaa olla jo ohitse. Enää on jäljellä kova ikävä, sekä suru mm. siitä etteivät omat lapset ehtineet nauttia ukin seurasta pidempään. Toki sama koskee myös itseäni, koko muuta perhettä, ystäviä ja sukulaisia. Eihän meistä kukaan olisi halunnut hänestä luopua. Niin tämä elämä vaan kulkee. Jokainen lähtee täältä ajallaan. Onneksi meille annettiin hyvin aikaa hyvästellä ja surra yhdessä. Oma esikoiseni 3v on osannut meitä ihanasti lohduttaa: ”Ei tarvitse olla paha mieli. Me kaikki mennään sinne taivaaseen ja sitten taas nähdään ukki”.

Rakkaat terveiset sinne taivaaseen, juhlitaan sua taas uudelleen ❤     https://www.youtube.com/watch?v=wRujrisDwZg

DSC_8127 kopio