Totuus taivaasta

Kirjojen lukemiseen on monesti vaikea löytää aikaa, mutta niiden kuunteluun jo paljon helpommin. Kuuntelen äänikirjoja usein kotona kotitöitä tehdessä tai lenkkeillessä. Myös automatkat ovat siihen hyvää aikaa. Viimeisin kuuntelemani kirja oli Yhdysvalloissa jättimenestyksen saanut teos Totuus Taivaasta. Tuossa kirjassa oman kuolemanrajakokemuksensa kertoo Harvardin käynyt neurokirurgi Eben Alexander, joka oli kuusi päivää koomaan vaipuneena. Noiden päivien aikana Ebenin ennen niin tieteellinen ja materialistinen käsitys elämästä, ihmisestä ja maailmankaikkeudesta muuttui täysin. Hänen tapauksensa on erittäin harvinainen, sillä noin pitkään kestäneen kooman jälkeen ennusteet henkiin jäämiseen, saati normaaliin elämään palaamiseen olivat todella epätodennäköiset.

9789510411339_frontcover_final_original

Aiemmin työskennellessään neurokirurgina Eben oli kuullut paljon potilaiden kertomuksia, jossa he olivat käyneet kuoleman rajalla. Silloin hän ei kuitenkaan osannut suhtautua niihin vakavasti, vaan sulki ne pois mielestään. Hänen sen hetkinen elämänkatsomuksensa oli niin sidoksissa tieteeseen, ettei hän edes yrittänyt ymmärtää.

Kuitenkin sairastuttuaan bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen Eben vajosi koomaan. Hänen aivojensa ajattelua ja ihmisyyttä säätelevät osat lakkasivat toimimasta. Kooman aikana hänen perheensä varautui pahimpaan, sillä Ebeniä hoitaneet lääkärit eivät uskoneet hänen enää palaavaan tavalliseen elämään. Sairaalaan tuotaessa kuoleman todennäköisyys oli yli 90%, ja kuuden päivän kooman jälkeen 97%. Seisemäntenä päivänä kuitenkin tapahtui ihme. Eben heräsi koomasta täysin valppaana ja hänet irroitettiin hengityskoneesta.

Kooman aikana Eben koki sen, miten elämä ei pääty kuolemaan vaan jatkuu toisella puolella kauniimpana ja täydempänä. Hän sai useita vastauksia kysymyksiinsä ja tutustui syvemmin myös omaan itseensä. Hän kuvaili ensin epämiellyttävän alemman tason, josta avautui pääsy korkeammalle tasolle. Siellä hän näki kirkkaan valkoisen valon ja voimakkaat värit, kuuli rytmisen kauniin musiikin, näki upean laakson jossa oli miljoonia perhosia ja satoja muita sieluja. Hän kuvaili kokemuksen todellisemmaksi kuin elämän täällä maan päällä. Hän tunsi syvän rakkauden ja tiesi että kaikki on hyvin. Hänen kokemuksensa muutti sen aikaisemman käsityksen, että kuoleman jälkeen ei olisi enää minkäänlaista tietoisuutta.

”Tiedän että monet yrittävät mitätöidä kokemukseni ja että monet ohittavat sen oikopäätä, koska he kieltäytyvät uskomasta että se voisi mitenkään olla tieteellistä. Tai että se voisi ylipäänsä olla mitään muuta kuin sekavaa houretta.” -Eben Alexander.

Kokemuksen jälkeen Eben oli hyvin vaikuttunut omista kokemuksistaan, ja yritti kuvailla kokemaansa lääkäri kollegoilleen. ”Sehän hienoa Eben”, toiset olivat kommentoineet hänen kertomukseensa. Hän ymmärsi kyllä toisten ajattelun, sillä oli aiemmin myös itse suhtautunut potilaiden kertomuksiin samalla tavalla. Myöhemmin hän kuitenkin pystyi kumoamaan kaikki hypoteesit, joissa pyrittiin selittämään hänen kokemuksensa tieteellisesti. Hän on myös lukenut paljon muiden ihmisten rajakokemuksista, ja tunnistaa niissä olevat kuvaukset. Hän kuitenkin ymmärtää miten helposti kokemukset tulkitaan väärin, koska sanat eivät ole riittäviä niiden tuntemusten kuvailemiseen.

05-Dr-Eben-Alexander2

Itse olen aiemmin ajatellut henkisistä asioista puhuvien ihmisten kokeneen niin rajun vastoinkäymisen elämässään, että ikäänkuin henkinen ajattelu olisi jokin keino jolla tuohon tilanteeseen saa vain lohtua. Että asia olisi niin vaikea käsitellä, että sitä alkaa vain puhumaan rakkaudesta, jumalasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Ikäänkuin elämältä olisi viety pohja ja täytyisi olla jotain mihin turvautua. Nyt olen kuitenkin toista mieltä. Nyt ymmärrän että kyse on siitä, että on oppinut ymmärtämään elämää paljon syvemmin. Tuo ymmärrys elämästä ja siitä, ettei se pääty kehon elintoimintojen loppuessa on hyvin lohdullinen. Kuoleman pelon poistuminen saa ihmisessä aikaan rauhan tunteen. Niinkuin Tohtori Ebenkin sanoi pian koomasta herättyään; Kaikki on hyvin. Maailma on sellainen kuin sen tuleekin olla, eikä meillä ole mitään pelättävää.

”Pohjimmiltaan osa minusta epäili yhä koko hämmästyttävän todellista koomakokemustani ja näin ollen myös tuonpuoleista todellista olemassaoloa. Sen osan mielestä kokemuksessani ei ollut mitään järkeä tieteellisestä näkökulmasta katsottuna. Ja tuo pieni ja sinnikäs epäilyksen ääni uhkasi romuttaa koko sen uuden maailmankatsomuksen, jota olin hitaasti muodostamassa.” -Eben Alexander.

 

Kymmenen kirjavinkkiä

DSC_3118 kopio

Lukeminen on ihanaa ja etenkin kesällä tekee mieli löytää joku sellainen kirja, jonka lukemista ei oikein malttaisi odottaa. Kirja on kiva napata mukaan rannalle tai lomareissulle. Myös valoisat illat antavat hetken lisää aikaa lukemiselle ennen nukahtamista.

Itse olen jo pidemmän aikaa käyttänyt Book Beatin äänikirjasovellusta puhelimessani, mutta nyt tuli sellainen tunne että haluan ihan konkreettisesti lukea kirjaa. Siitä tulee jotenkin eri fiilis, ja silloin keskityt helpommin ainoastaan kirjaan. Äänikirjoissa on se hyvä puoli että niitä voi kuunnella vaikka lenkkeillessä tai ruokaa laittaessa, mutta rentouttaviin hetkiin perinteinen kirja voi olla parempi vaihtoehto.

Minulla harvoin kirjastoon mennessäni on mielessä mitään kirjaa minkä haluaisin lainata. Yleensä teen niin että kiertelen Psykologian ja Elämäntaidon osastoja ja tutkailen muutamia kirjoja ennen kuin löydän sopivan. Tällä kertaa käteen sattui Katri Syvärisen kirja Löydä elämän taika. Tätä olinkin joskus kirjakaupassa hypistellyt käsissäni. Juuri tätä tähän hetkeen kaipasinkin.

DSC_3122 kopio

Löydä elämän taika kirjan sisällysluetteloon kuuluvat aiheet: Tietoisuus, Pysähtyminen, Irtipäästäminen, Hyväksyminen, Vuosien kuorma, Odotukset, Aitous, Keho ja kauneus, Parisuhde ja Unelmatyö ja elämäntehtävä. Nämä aiheet ovat mielestäni niin tärkeitä opiskella, ja vaikka itsekin olen niistä jo pidemmän aikaa lukenut ja ollut kiinnostunut, niin aina löytyy uutta opittavaa. Etenkin tuon pysähtymisen kanssa on ollut hieman haasteita. Tunnistin itsessäsi yhden kohdan ”Ensimmäiset savumerkit ennen loppuunpalamista” otsikon alta, jossa sanottiin että yksi huolestuttava ajatus oli ”Jatkuva huoli siitä, että en tee koko ajan jotain hyödyllistä ja tuottavaa”. Tuon ajatuksen kanssa kamppailen välillä vieläkin, mutta muistan että jossakin vaiheessa se todella kuormitti. Nykyään pystyn jo nukkumaan päiväunetkin ilman huonoa omaatuntoa. Tuo Katri Syvärisen kirja on siis loistava vaihtoehto siihen, jos haluat oppia rentoutumaan ja voimaan paremmin.

DSC_3125 kopio

Muita kirjoja joita voin suositella kesälukemiseksi, jotka itse olen kuunnellut äänikirjoina tulevat tässä:

  1. Riku Rantalan ja Tuomas Milonofin kirjasarja Mad Success, johon kuuluvat teokset Ylpeys, Kateus, Viha, Laiskuus, Ahneus, Kohtuuttomuus ja Himo. Käsikirja riittävään menestykseen ja erittäin hyvään elämään. Itse olen kuunnellut tähän mennessä muut paitsi Vihan. Se lähtee kuunteluun seuraavana.

mad_success_-_seikkailijan_self_help_5_ahneus-tuomas_milonoff-43551218-frntl

2. Thomas EriksonIdiootit ympärilläni. Ihanan oivaltava kirja erilaisista ihmistyypeistä. Voit löytää kuvailuista helposti mm. pomosi, anoppisi, ystäväsi, puolisosi ja itsesi. Tämän avulla voit parantaa ihmistuntemustasi ja nauraa osuville tyyppikuvauksille.

3. Jani ToivolaKirja tytölleni. Lohdullisia pohdintoja vanhemmuudesta ja sen haasteista.

4. Laura ManninenKaikki anteeksi. Hurja tarina parisuhdeväkivallasta, häpeästä ja vaikenemisesta.

5. Mark MansonKuinka olla piittaamatta p*skaakaan. Nurinkurinen opas hyvään elämään. Hauskoja ja rehellisiä ajatuksia vastapainoksi elämäntaito hössötykselle.

6. Echart TolleLäsnäolon voima. Huippusuosittu teos matkasta nykyhetkeen. Tämä on melkein parempi lukea kuin kuunnella. Kuunnellessa teki usein mieli jäädä pohtimaan asioita, jolloin oli vaikea pysyä tarinassa mukana.

7. Ronnie GrandellIrti itsekritiikistä. Vaaditko itseltäsi liikoja? Haluatko oppia muuttamaan sisäisen äänesi ymmärtäväisemmäksi? Kirja antaa konkreettisia harjoituksia avuksesi päästämään irti itsekritiikistä.

8. Satu Rämö ja Hanne ValtariUnelmahommissa. Ihanan inspiroiva kertomus siitä miten itselleen on mahdollista luoda sellainen työ josta todella nauttii. Tässä lukijana Sanna Majuri. Hänen ääntään on todella miellyttävä kuunnella.

9. Kimmo TakanenTunne lukkosi. Loistava opas joka auttaa uudella tavalla ymmärtämään menneisyyden vaikutuksia nykyhetkeen ja niistä irti päästämiseen.

Nämä kymmenen kirjaa voivat auttaa sinua itsesi kuuntelussa, elämään uudella tavalla suhtautumisessa ja sen arvostamisessa, toisten ymmärtämisessä sekä unelmoimisessa.

Nautinnollisia hetkiä kirjojen parissa!