Läheisyyden kiintiö

DSC_0250 kopio

Nyt äitienpäivän aikaan tulin miettineeksi omaa äitiyttä. Lapset ovat vielä pieniä, osaanko nauttia siitä tarpeeksi? Osaanko kannustaa ja rohkaista, kehua ja komentaa, pitää rajoja ja joustaa sopivasti? Se aika kun lapset ovat pieniä kestää vain hetken. Myönnän kyllä että joskus olen toivonut heidän olevan jo isompia kuvitellen, että sitten arki olisi helpompaa. Osittain se varmaan onkin. Mutta onko sitten jo muita murheita? Jokaisessa ajassa on varmasti omat haasteensa.

_DSC0010 kopio

Olen kuullut että lasten suhteen minulla olisi pitkä pinna. Aina se ei todellakaan tunnu siltä. En ennen lapsia ole tiennyt että osaan suuttua näin paljon miten nykyisin suutun. Olinhan se järkevä ja rauhallinen tyyppi kuka kertoi mikä ärsyttää, tai vain itki suuttumustaan pois yksinäisyydessä. Nykyisin näen välillä itseni hirviö äitinä, kuka ei osaa hillitä suuttumustaan tippaakaan vaan karjuu ja kiroilee pää punaisena. Aika ajoin se tuntuu tosi pahalta.

Toisaalta taas olen se äiti, kuka pitää lapsia paljon sylissä. Ehkä joidenkin mielestä liikaakin. En vaan ole koskaan osannut ajatella että sylissä pitämiselle olisi olemassa jokin kiintiö. On totta että jossakin vaiheessa se hieman hankaloitti esimerkiksi kotitöitä, kun yksi vuoden ikäinen kymppi kilon puntti kulki lähes kokoajan toisessa kainalossa. Minusta ei vaan ollut torjumaan syliin pyytävää lasta. On myös useita kertoja kun olen automatkalla pyytänyt pysäyttämään auton sen takia kun lapsi itkee. En vaan pysty kuuntelemaan itkua kovin kauaa. Kai siinä äidinvaistollakin on jotain osuutta asiaan. ”Se on vain itkua”. Niin on, mutta lapsi ei itke turhasta. Aina itkuun kätkeytyy jokin tarve, siksi en myöskään koskaan halua sanoa lapselle ”älä itke”. Ennemmin haluan kysyä että mikä itkettää ja olla asian käsittelyssä apuna.

Täytyy myöntää että tämä aika pienten lasten kanssa on todella hektistä. Niin monen asian yhdistäminen samaan pakettiin toimivaksi arjeksi ei tapahdu kovin helposti. Monesti huomaan että vasta ilataisin osaan pysähtyä ja ajatella sitä miten onnekas olen. Kaikki päivän kiukut unohtuvat ja nukkumaan mennessä kertailemme päivän kivoimmat jutut, pussailen lapset puhki ja kerron että rakastan. Tiedän että näitä aikoja tulee vielä jonain päivänä ikävä.

DSC_0190 kopio_DSC0034

Saatan olla välillä kohtuuton äiti, huutaa ja raivota, lipsua rajoissa ja komentaa turhan kovaa. Samalla olen kuitenkin paras äiti näille lapsille. Haluan opettaa heille sosiaalisuutta, toisten arvostamista, pienistä asioista nauttimista ja kohteliaisuutta. Toivon että osaisin kannustaa heitä kaikessa siinä mitä he haluavat tehdä. Haluaisin osata rohkaista vaikka itseäni pelottaisikin. Toivon että lapsemme oppisivat ymmärtämään sen, että heidän ei ikinä tarvitse muuttaa sitä millaisia ovat, niin kauan kuin se ei vahingoita muita. Toisaalta toivon heidän ymmärtävän että tässä maailmassa pystyy uskomattomiin tekoihin kun vaan luottaa itseensä ja kunnioittaa elämää. Niin paljon haluaisin opettaa ja niin paljon opin kokoajan itse. Toivottavasti osaisin olla sellainen äiti ketä halutaan tulla halamaan vielä vuosienkin päästä. Se kiintiö ei koskaan tule täyteen.

DSC_0374 kopio