Instagram vs todellisuus -Kaunisteltu elämä

Instagram vastaan todellisuus. Paljon puhuttu aihe. Luonnollisuus on kaukana ja kameraan näytetään vain sitä parempaa poskea ja meikattuja kasvoja. Siistejä koteja, täydellisiä lapsia, onnen hetkiä. Ärsyttääkö nähdä kaikkien elämästä vain ne kauneimmat asiat? Jos ärsyttää, niin kannattaa ehkä miettiä mistä tuo tunne tulee.

Instagram: @maiju_rissanen

Oma ajatukseni Instagramin kaunistelluista kuvista on se, että ymmärrän niiden olevan usein epäaitoja. Ihoa pehmennetään, hampaita valkaistaan, värejä käsitellään ja ilmettä sekä asentoa hiotaan. Sisustuskuvaan kaikki tavarat on aseteltu harkiten. Sillä tavalla saadaan kauniita kuvia. Tottakai myös luonnollisuus voi olla kaunista. Se vaan on harvinaisempaa Instagramissa ja mielestäni tämä asia on hyvä tiedostaa. Olen kuullut että hyvin monilla Instagram aiheuttaa pahaa mieltä ja kateutta. Ajatellaan että kaikki muut ovat kauniimpia, heillä on hienommat kodit ja onnellisempi arki. Ei ehkä ymmärretä täysin sitä että siellä näytetään vain ne oman elämän parhaat palat. Harva haluaa jakaa mitään kovin henkilökohtaisia tai arkoja asioita, surua, vihaa, itsensä huonoja puolia tai oman elämän haasteita. Minusta se on täysin ymmärrettävää. Instagramissa kauniit ja edustavat kuvat ovat hyvin monien tavoite, sillä niitä useimmiten halutaan katsoa. Täytyy myöntää että en itsekään jaksaisi katsella kuvia kenenkään sotkuisesta kodista, vaatteista jotka eivät näytä kivoilta tai arjen hetkistä joihin liittyy jotain negatiivista. Rakastan katsella kuvia kauniiksi sisustetuista raikkaista kodeista, ihanista vaatteista ja iloisista asioista. Minulle tulee niistä hyvä mieli ja usein myös todella paljon inspiraatiota. Rakastan haaveilla, ja vaikka voisin katkerana katsella toisten ihania sisustuskuvia koska itselläni ei ole mikään unelmakoti, niin sen sijaan katson niitä ilolla. Voin ihastella ja haaveilla että ehkä joku päivä minullakin voi olla tuollainen koti. Kauniit kuvat herättävät minussa ilon ja inspiraation. Jos ne herättäisivät pelkästään kateutta ja pahaa oloa, niin en varmastikaan haluaisi niitä selailla.


Tunnistatko tunteet mitä Instagram sinussa herättää?


Yleensä kateus herää silloin, kun näemme jotain sellaista jota toivoisimme itsellemme. Jos kateuden tunne herää hyvin usein ja siitä seuraa jollakin tavalla huono olo, niin on ehkä hyvä miettiä sitä, saisiko tyytyväisyyttä omaan itseen kasvatettua jollakin tapaa. Osaatko arvostaa niitä asioita joita sinulla on? Pelkäätkö tehdä jotain muutosta? Ajatteletko että et voi vaikuttaa omaan elämääsi, etkä koskaan voisi saavuttaa mitään niin hienoa mitä muilla on? Entä ärsyttääkö Instagramissa toisten muokatut kuvat? Oletko koskaan ajatellut että mikä siinä oikein ärsyttää? Se että tyyppi luulee olevansa muita kauniimpi -Mitä sitten? Se että se ei todellakaan näytä luonnossa tuollaiselta -Mitä sitten? Se vaan haluaa kerätä itseensä huomiota -Mitä sitten? Sen elämä ei oikeesti ole noin ruusuista ja ihanaa mitä se antaa olettaa -Mitä sitten? Minun mielestä se on jokaisen ihmisen oma asia minkä kuvan itsestään haluaa maailmalle antaa. Käytämmehän myös push up-rintaliivejä jotta rintamme näyttäisi isommilta, värjäämme hiuksiamme, pukeudumme, meikkaamme. Missä menee luonnollisuuden raja ja kuka sen määrittää? Voisimmehan ärsyyntyä ihan kaikesta, mutta miksi sen tekisimme? Eikö jokainen vaan voisi tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, ja niin kauan kun se ei aiheuta vahinkoa muille, se olisi täysin ok? Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta miksi ihmeessä pitäisi ärsyyntyä?

Aina voit muuttaa omaa suhtautumistasi

Minusta on aina ollut kummalista kuulla niitä kommentteja, joissa kerrotaan miten paljon ärsyttää jonkun tietyn ihmisen postaukset, kun ne on aina niin yli-iloisia/ masentavia/ muka hauskoja/ tylsiä/ epäaitoja/ tai jotain muuta vastaavaa. Itse ainakin pääsen niiden ohi vain pienellä sormen liikkeellä, eikä kukaan pakota lukemaan niitä edes loppuun asti. Tai sitten ärsyttää se miten paljon toiset päivittävät someen omia asioitaan tai vastaavasti se, ettei ikinä päivitetä tai kommentoida mihinkään. Emme voi päättää sitä mitä muut ihmiset tekevät, mutta voimme päättää sen miten itse asioihin suhtaudumme. Ehkä seuraavan kerran kun jonkun toisen päivitys herättää sinussa jonkin tunteen, voisitkin pysähtyä kuuntelemaan itseäsi että mikä sen tunteen herättää. Onko se myötähäpeää? Ehkä kannat sisälläsi jonkinlaista häpeää, jota et halua nostaa päivänvaloon ja tämä toinen sai sinut muistamaan sen. Kateus? Sen kautta voit lähteä tavoittelemaan niitä asioita joita haluaisit omaan elämääsi. Viha tai ärsytys? Onko sisälläsi jostain aiheutunutta pahaa oloa joka kaipaisi päästä ulos, mutta sen sijaan että käsittelisit sen oikeasti, purat sitä pieninä annoksina ihan johonkin muuhun.

Instagramista on tullut itselleni kuin onnellisuuspäiväkirja. Mistä asioista olen tänään kiitollinen?


Omalta osaltani voin kertoa, että ne asiat joita omassa somessa jaan ei todellakaan ole koko totuus elämästäni. Ne ovat pieniä hetkiä, kauniita asioita, siloteltuja kasvoja ja harkittuja kuvakulmia. Ne ovat kuvia joista itselleni tulee hyvä fiilis. Jos herään aamulla finni keskellä otsaa, niin minut tekee iloisemmaksi nähdä kuva itsestäni ilman finniä. Pinnallisuutta? -Varmastikin. Inhimillistä? -Ehdottomasti. Nykyisin mietin hyvin harvoin sitä että mitähän muut tästä ajattelevat, sillä tiedän että ihan varmasti se ärsyttää joitakin, olipa kuvan sisältö mitä tahansa. Ehkä ihanan pörröiset kissakuvat ovat niitä, jotka eivät ärsytä ketään? Iselleni on tärkeää liittää omiin kuviini jokin miellyttävä tunne. Se voi olla se aamuhetki, jolloin jaksoi tehdä ihanan aamupalan, sai nauttia kahvin lempimukista, aurinko paistoi ja elämä hymyili. Jos otan kuvan tuosta hetkestä, tulen luultavasti muistamaan kuvaan liittyvän tunteen aina. Instagramista on tullut itselleni kuin onnellisuuspäiväkirja. Mistä asioista olen tänään kiitollinen? Aamukahvista, auringonpaisteesta, lenkistä koiran kanssa, leikkivistä lapsista, kauniista vaatteista, kivasta työpäivästä, yhteisestä tekemisestä. Nämä on niitä asioita joita usein jaan. Ne eivät siis selkeästikään kerro kaikkea elämästäni. Rauhallisen aamuhetken jälkeen olen saattanut riidellä puolison kanssa, raivostua lapsille, itkeä pahaa mieltä tai mitä ikinä. Nämä eivät kuitenkaan ole asioita joita haluan muille jakaa tai tilanteita joita haluaisin itse ikuistaa ja muistella vielä myöhemmin. Haluan tietoisesti keskittyä hyviin asioihin.

Elämään kuuluu kaikki tunteet

Mielestäni on itsestäänselvyys että jokaisen ihmisen elämään kuuluu myös surua, murhetta, ja pahaa oloa. Niitä ei ole mitään tarvetta peitellä, mutta ymmärrän hyvin että ne ovat asioita joita ei yleensä haluta jakaa ihan kaikkien kanssa. Itse esimerkiksi olen jakanut paljon omaa suruani isän menettämiseen liittyen ja siitä tuli minulle parempi olo. Halusin saada surun jaettua, mutta samalla ymmärrän että kaikki eivät todellakaan halua tehdä niin. En kuitenkaan halua jakaa parisuhteeseeni liittyviä ongelmia, koska ne eivät koske pelkästään minua, enkä usko että niiden jakamisesta julkisesti tulisi yhtään parempi mieli.


Minusta meidän on hyvä kunnoittaa jokaisen omaa tapaa olla ja elää täällä. Jokainen meistä on täällä oppimassa ja omalla tavallaan keskeneräinen. Liian usein tuomitsemme toisia sen perusteella mitä he itsestään näyttävät ulospäin. Katsomme asioita omanlaistemme lasien läpi ja teemme omat tulkintamme. Se mikä näkyy ulospäin on kuitenkin hyvin pieni osa ihmistä. Jos haluat nähdä aitoutta, niin keskity aitoihin ihmiskohtaamisiin. Aitouden etsiminen somemaailmasta on kuin etsisit neulaa heinäsuovasta. Ja jos haluat enemmän hyvää mieltä kuin ahdistusta, niin keskity oman elämäsi pieniin hyviin hetkiin ja ikuista ne. Meillä on joka päivä mahdollisuus luoda uusia hyviä muistoja, päätyivätpä ne sitten Instagramiin tai ei.

Viikko paratiisissa; TUI Magic Life Kalawy

Viime viikon saimme viettää avomieheni kanssa kahdestaan Egyptin lämmössä. Ei siis tietysti aivan kahdestaan, mutta ilman lapsia. Nykyisessä arjessa monesti tuntuu että kahdestaan on mahdotonta käydä edes yhtä keskustelua loppuun ilman jatkuvia keskeytyksiä. Täytyy siis sanoa että tuo viikko oli luksusta. Jo pelkästään automatka Helsinkiin tuntui alkuun rentouttavalta. Sai jutella rauhassa ilman että takapenkiltä kuului jatkuvaa puheen pulputusta ja kysymysten tulvaa. Toki lapset on ihania ja rakkaita, mutta on myös ihanaa välillä kuulla omia ajatuksiaankin.

Lentokentältä hyppäsimme pikkubussin kyytiin, johon lähti meidän lisäksemme toinen suomalainen pariskunta. Ajoimme noin tunnin matkan, jonka aikana näimme pääasiassa vain hiekkaa ja vuoristoa. Lopuksi ajoimme vielä pätkän hiekkatietä ennen kuin saavuimme perille. Alkuun oli mahdoton ajatella että millainen paikka voisi löytyä niin keskeltä ei mitään. Pian kuitenkin tajusimme päässeemme loma paratiisiin, jonka laajuuden käsitimme täysin vasta myöhemmin.

56178595_397248774199205_841531951830532096_n

Loma paratiisi oli nimeltään Tui Magic Life Kalawy. Jo ensi näkemältä paikka tuntui uskomattoman upealta, mutta päivien kuluessa kokemus vain parani. Latasimme puhelimeen Tuin oman sovelluksen, josta pystyimme katsomaan jokaisen päivän aikataulun aktiviteettien osalta. Ohjelmaa oli aamu kahdeksasta aina puoleen yöhön asti. Vesi spinninkiä, jousiammuntaa, pomppukenkäilyä, kuntosalia, tennistä, erilaisia ryhmäliikuntatunteja, vesiaktiviteetteja, kokkauskurssia, elokuvia, iltaohjelmaa ja paljon muuta! Myös monenlaisia palveluja oli tarjolla, kuten kameliratsastusta, kauneushoitoja, hierontaa ja valokuvausta. Alueella oli myös oma kauppakuja, josta saattoi ostaa matkamuistoja ja tulijaisia usean päivän tinkimisten ja neuvottelujen jälkeen. Lähtöhinnat olivat kovat. Esimerkiksi itsellemme ostetun papyruksen hinta oli alkuun 1000€, mutta lopulta maksoimme siitä 50€! Jossakin vaiheessa kaupanteko alkoi kyllä puuduttaa, eikä kauppakujalle tehnyt mieli juuri pysähdellä. Kuitenkin juuri tuosta papyrus myyjästä tuli meille sellainen tuttavuus, jonka luona oli ihan hauskakin käydä välillä rupattelemassa. Nyt meidän makuuhuoneen seinää koristaa komea pimeessä hohtava leijona taulu.

56208337_403728613744035_2910920402760892416_n

Alueelta poistuimme kahtena päivänä, jolloin toisella kerralla kävimme kaupunkikierroksella Hurghadassa ja ostoksilla isommassa ostoskeskuksessa (Senzo Mall) ja toisella kertaa järjestetyllä päiväretkellä Mahmyan saarella. Kaupunkikierros oli siitä mielenkiintoinen, että siinä saimme nähdä ripauksen aitoa Egyptiä. Liikenne oli melko kaoottista ja markkinoilla aika tiivis tunnelma. Markkinoilla myytiin pääasiassa hedelmiä ja kasviksia, mutta myös lihaa niin että osittain leikattu ruho roikkui siellä lähes 30 asteen helteessä. Sitä ei tehnyt mieli ostaa.

Mahmyan saaren reissu taas oli ihanan rentouttava retki, jolloin saimme nauttia parin tunnin jahti ajelusta, snorklauksesta ja päiväunista rantamajassa. Reissun jännittävin kokemus tapahtui, kun lähdimme saarelta snorklaamaan isommille koralliriutoille. Isoja jahtiveneitä oli parkkeerattu merelle vierekkäin ja sieltä halukkaat saivat hypätä veteen. Itselleni vesi ei ole koskaan ollut oikein oma elementti ja olen myös todella kylmän arka. Uskaltauduin kuitenkin veteen muiden mukaan. Jonkin aikaa siellä oltuani koin oman elämäni Titanic hetken. Suuri joukko ihmisiä oli saman riutan ympärillä niin, että välillä ei voinut välttyä tulemasta kosketuksiin jonkun kanssa. Valkoisia pelastusliivejä näkyi kellumassa siellä täällä ja pelastusveneet lipuivat vähän matkan päässä pilliin viheltäen. Oman miehen sijainnista ei ollut tietoakaan ja tuli mieleen alkaa huutaa ”Jack, Jaaaack!” Ymmärsin kuitenkin että ehkä on parempi vain laittaa pää takaisin veden alle ja polskia pois ruuhkasta. Olinhan jo nähnyt ihan hyvän katsauksen värikkäitä koralleja ja erilaisia kaloja.

56352766_1629305973839713_7190881624194547712_n

Loman ruokatarjontaa ei voi ehkä kyllin ylistää. Oli vapauttavaa kun yhtenäkään päivänä ei tarvinnut miettiä minne menisimme syömään, eikä ollut tarvetta käsitellä rahaa. All inclusive palveluun kuului aamupala, lounas ja päivällinen, sekä kaikki juomat allas ja rantabaareista. Myös pienempää purtavaa sai baarista ruokailuaikojen ulkopuolelta. Ensimmäiset päivät menivät niin, että söimme pelkästään aamupalan ja päivällisen. Lounaalle ei tullut tarvetta mennä. Ruuat vaihtelivat joka päivä ja tarjontaa oli hyvin monipuolisesti. Myös henkilökunta oli todella ystävällistä. Lisäksi sain kokea hauskan yllätyksen omana syntymäpäivänäni. Meidät ohjattiin kukkasin koristeltuun pöytään ja jälkiruuaksi kannettiin kokonainen kakku raikuvan onnitteluesityksen kera. Ravintolassa raikuivat ablodit ja onnentoivotuksia jaeltiin. Tästä palvelusta annoimme henkilökunnalle tippiä, joka otettiin vastaan suurta kiitollisuutta osoittaen.

Iltaohjelmistossa oli monenlaisia tanssiesityksiä, tuli- ja valoshow´ta, elokuvia ja rantabileitä. Joku ilta mietimmekin että olisihan se ollut hauskaa ottaa muutama drinkki ja jäädä mukaan bileisiin. Olimme kuitenkin niin väsyneitä aina päivän aktiviteettien ja täyttävän illallisen jälkeen, että menimme ihan hyvissäajoin nukkumaan. Yhtenä aamuna heräsinkin jo seitsemältä siihen, että olin nukkunut tarpeeksi. En muista ihan äskettäin sellaista käyneen. Tällä rytmillä saimme parhaiten päivistä kaiken irti, sekä unikiintiöt täyteen.

Ainut asia johon reissun aikana en ollut tyytyväinen, oli kasvohoito jossa kävin hotellin omalla Wellness osastolla. Rannalla ollut myyntimies esitteli minulle kasvohoidon, johon kuuluisi ihon puhdistus, sekä kasvo ja päähieronta. Koska oma ihoni oli huonossa kunnossa, niin olin valmis maksamaan hoidosta 75€, eli suunnilleen saman kuin Suomessa. Tässäkin lähtöhinta oli kovempi. Sain ajan samalle päivälle, mutta harmikseni palvelu oli suuri pettymys. Nuori mies otti minut hoitolassa vastaan ja aloitti hoidon. Jo alkuun tuntui omituiselta ettei mies istunut pääni takana, kuten kasvohoidossa normaalisti, vaan hän seisoi vierelläni ja ravasi vähän väliä kauempana hakemassa tarvikkeita. Tekeminen oli hyvin katkonaista ja vaikka hoidossa oli kyllä tavallisessa ihonpuhdistuksessa käytettyjä menetelmiä, niin kaikki vaiheet tehtiin mielestäni hyvin pintapuolisesti, sieltä täältä. Ihonpuhdistusrautaa hän käytti ainoastaan nenän alueella, hyvin pikaisesti, vaikka puhdistettavaa olisi kyllä ollut koko kasvoilla. Myöskään kasvohierontaa en kokenut saavani ja päähieronta oli muutamia edestakaisia liikkeitä ohimoilla. Kasvojen pyyhkiminen taas tapahtui märällä pyyhkeellä, josta tuli tunne että monenkohan kasvoilla sama pyyhe on käynyt ennen minua. Lopussa tekijä näytti peilistä kysyäkseen olenko tyytyväinen, mutta koska hän ei puhunut englantia niin en alkanut ilmaisemaan hänelle tyytymättömyyttäni. Sen sijaan tein sen hänen läsnöollessaa jollekin ”isommalle pomolle” vastaanotossa. Minut otettiin sivuun ja kävimme jonkin aikaa keskustelua siitä mihin en ollut hoidossa tyytyväinen. Palautetta ei otettu kovin hyvin vastaan. Lopulta maksoin palvelusta 50 euroa. Samaan palveluun en menisi toiste. Voi toki olla että tekijöitä on eri tasoisia, mutta itselleni jäi tästä vähän huijattu olo.

Kuitenkin yksi esimerkki hyvästä palvelusta oli paikallinen valokuvaaja, jolla oli oma toimipiste hotellin pihalla. Minusta oli ihana ajatus että saisimme meistä yhteisiä kuvia ilman, että tarvitseisin itse viritellä kameraa milloin minnekin ja juosta kuvaan itselaukaisinta käyttäen. Kuvaaja oli hyvin ystävällinen mies, joka ohjasi meitä yksityiskohtaisesti koko kuvausten ajan, sekä otti huomioon toiveemme. Kuvaukset olivat ohi noin tunnissa ja illalla pääsimme katsomaan kuvat läpi. Hän tarjosi meille pakettia johon olisi kuulunut kaikki kuvat, sekä kuvakirja. Päädyimme kuitenkin valitsemaan vain 12 kuvaa 5€:n kappalehintaan. Hinta oli minusta erittäin kohtuullinen ja olemme myös kuviin hyvin tyytyväisiä.

Pääsin myös itse jonkin verran kuvailemaan, vaikkakin pyrin siihen että en kuljettaisi kameraa mukana jokapaikkaan. Kuvaaminen on kuitenkin sitä josta nautin, ja etenkin noissa maisemissa! Mietinkin että ei olisi huono juttu ollenkaan työskennellä kuvaajana tuontyyppisessä matkailukohteessa. Tuollaisissa paikoissa voisi olla kysyntää myös Microbladingille, kuumakivihieronnalle, kampaamopalveluille ja meikkauksille. Ehkä voisin myös opiskella ryhmäliikuntaohjaajaksi, josta olen vähän haaveillutkin. Eiköhän noilla osaamisilla aukeaisi yksi työpaikka jostakin ihanasta lomakohteesta! Ainakin voi unelmoida.

Pieneksi haittapuoleksi reissussa aiheutui se, että onnistuimme polttamaan ihomme aika lahjakkaasti. Vaikka emme juurikaan pötköilleet auringossa, niin olimme kuitenkin suurimman osan päivästä liikkeellä kevyessä vaatetuksessa tai uikkareissa. Tämän olisi voinut välttää ostamalla kunnon auronkovoiteen heti ensimmäisenä päivänä. Ensimmäinen versio oli selkeästi liian kevyt. Ihomme kuoriutuikin niin olkapäistä, selästä, nenästä kuin korvistakin. Aina yhtä ihana näky on puna-valkoinen turisti bikinit päällä. Noh, nyt tuo punoitus on vaihtunut ihan kauniiksi rusketukseksi.

DSC_5088

Kaikenkaikkiaan loma oli oikein onnistunut. Palvelun laatua ei olisi voinut parantaa monessakaan kohtaa ja tarjontaa oli enemmän kuin riittävästi. Toki aitoa Egyptiä emme nähneet kuin ripauksen, mutta saimme kyllä juuri sen mitä toivoimmekin; rauhallista aikaa kahden, rentoutumista, hauskaa tekemistä, hyvää ruokaa ja lämpöä. Samaan paikkaan lähtisimme mielellään uudestaankin esimerkiksi lasten kanssa. Lämpimät suositukset Egyptin lämmölle.

 

 

 

 

 

 

Kohti unelmia

Vuosi 2019 on selkeästi lähtenyt käyntiin paljon viime vuotta rauhallisemmin. Aloitin loman blogin kirjoittamisesta hyvissä ajoin ennen joulua osittain siksi, että tietokoneeni näyttö oli niin hajalla etten enää nähnyt siitä kunnolla, ja osittain siksi etten halunnut viettää liikaa aikaa koneella silloin kun olimme perheen kanssa yhdessä. Tarkoitukseni oli kuitenkin jatkaa blogia pian alkuvuodesta, mutta sitten siihen ei enää tullutkaan samanlaista paloa kuin ennen. Taidan tietää siihen myös syyn.

”osittain kirjoittamisesta oli tullut velvoite ja iso aikasyöppö”

Koko viime vuosi oli minulle tärkeää aikaa oman yrittäjyyteni eteenpäin viemiseen. Tunsin ajoittain kovaakin painetta puskea ja tehdä yli oman jaksamisenkin. Myös tämä blogi kuului niihin töihin, joita todella halusin tehdä. Halusin kirjoittaa säännöllisesti ja kehittää blogia paremmaksi. Valvoin pitkälle yöhön, koska se oli pääasiassa parasta aikaa kirjoittamiseen. Aamulla väsytti, mutta oli silti helpottunut olo aina kun olin saanut tehtyä uuden julkaisun. Aikaa tekemiseen kului paljon. Jostain syystä kuitenkin halusin tehdä sitä, vaikka osittain kirjoittamisesta oli tullut velvoite ja iso aikasyöppö.

Loma kuitenkin venyi, enkä jatkanut blogin parissa niin kuin olin ajatellut. Hiljattain aloin miettimään että mitä tässä vuodessa oli erilaista, miksi en enää tuntenut pakottavaa tarvetta kirjoittamiseen niin kuin ennen. Ja miten muutenkin olin rauhoittunut kaiken tekemisen suhteen ja osasin olla paremmin läsnä. Toki myös lasten hoitoajan pidentyminen entisestä 11pv/kk, 5h/pv paria tuntia pidempään 11pv/kk, 8h/pv hoitoaikaan helpotti siinä että sain omille töilleni enemmän aikaa. Mutta ehkä isompana asiana vaikutti se, että viimein tuntui siltä että alan saamaan oman tekemiseni sellaiseen pakettiin josta olen jo vuosia haaveillut.

”yrittäjyyttä ei noin vain aloiteta uudessa kaupungissa sinä päivänä kun lapset viedään hoitoon”

Minulle se, että pystyn joskus saamaan täyden toimeentulon yrittäjänä oman osaamiseni kautta on valtavan iso juttu. Yksi pahin pelkoni on ollut se että joudun johonkin palkkatyöhön joka ei tunnu omalta. Voi kuulostaa hurjalta kun ajattelee miten monet ihmiset olisivat onnellisia saadessaan minkä tahansa työn. Minulla on kuitenkin ollut tosi vahva tunne sen suhteen että haluan tehdä juuri niitä asioita mihin koen paloa. Sen vuoksi en ole antanut itseni hyvin paljon hengähtää viime vuosina, koska yrittäjyyttä ei noin vain aloiteta uudessa kaupungissa sinä päivänä kun lapset viedään hoitoon. Jos halusin saada omaa tekemistä eteenpäin, sitä täytyi tehdä samalla aikaa kun hoidin lapsia kotona. Välillä koin huonoa omatuntoa siitä, että lasten kanssa leikkiessäkin minulla pyöri mielessä lähettämättömät sähköpostit ja ajatukseni tekivät jatkuvasti töitä sen eteen että kehittyisin ja löytäisin ne oikeat asiat jotka vievät minua eteenpäin. Tiesin että minun pitäisi keskittyä lapsiin, mutta samalla tunsin paineen kaikkeen tekemiseen. Ajoittain olo oli hyvin riittämätön.

Nyt voin kuitenkin huokaista jo vähän ja kiittää itseäni siitä että jaksoin ja tein kaiken sen mitä tein. Viimeinkin minusta tuntuu siltä että oman unelman saavuttaminen on jo ihan nurkan takana. Haaveeni on ollut se, että saisin yhdistettyä kaiken osaamiseni järkeväksi kokonaisuudeksi. Saisin tehdä sitä mistä nautin itsenäisesti, mutta ihmisten parissa. Minulla on vielä monta ajatusta siitä miten voin kehittää itseäni lisää, mutta näillä eväillä on jo hyvä aloittaa. On siis tarkoitus että tulevana keväänä alan työskentelemään Joensuun keskustassa uusissa Kuntokeskus Energyn tiloissa. Tällä hetkellä olen jo tehnyt nykyisissä tiloissa Microblading pigmentointeja sekä harjoitellut kuumakivihierontaa. Myös uusi työni some vastaavana käynnistyi viime vuoden puolella. Teen siis osan päivityksistä Energyn Facebook ja Instagram tileille, itse ottamillani kuvilla. Uusiin tiloihiin on myös tarkoitus ottaa valokuvaukset isompaan rooliin. Muitakin ideoita vielä on, mutta kokonaiskuva hahmottuu paremmin vasta lähempänä. Tuntuu että vain taivas on rajana.

kollaasi

Tästä yhteistyöstä en voisi olla enää enemmän kiitollinen. Tuntuu että löysin juuri ne oikeat ihmiset joiden avulla unelmat tulivat helpommaksi toteuttaa. Siitä voin kiittää paljolti omaa sinnikkyyttäni ja rohkeuttani tuoda kaikki omat ajatukseni julki. Otin mielestäni jopa sen riskin että minua alettaisiin pitää pian sekopäänä, mutta ajattelin että suurempi menetys on se, etten edes yrittäisi. Onneksi minuun luotettiin. Luulen myös että blogin tekemisen tarkoitus olikin tuoda esille omaa osaamistani sisällöntuottamisen suhteen, joka edesauttoi saamaan työn some vastaavana.

Jos jonkun asian olen tämän kaiken myötä oppinut niin sen, että KUUNTELE AINA ITSEÄSI. Jos tulee tunne että nyt täytyy ottaa yhteyttä tuohon ihmiseen tai upotat aikaasi johonkin mistä et välttämättä nää konkreettista hyötyä pitkään aikaan niin silti TEE NIIN ja LUOTA. Oma intuitio on loistava kompassi kun sitä vaan osaa kuunnella. On turha keksiä järkisyitä omille tekemisille saati selittää niitä toisille. Aina tekeminen ei edes tunnu hyvältä, mutta se TUNTUU OIKEALTA. Valitse siis omat unelmasi ja USKO niihin. Sitkeällä tekemisellä ja itseensä uskomisella voi saavuttaa mitä vain.

Tärkeät hetket kuviksi

Kaupallinen yhteistyö Kuultokuva.fi

Tuntuuko että joka vuosi pää on yhtä tyhjä, kun pitäisi alkaa keksimään lahjaideoita? Olisi ihana antaa jotain erityistä ja merkityksellistä. Lahjan antamisella halutaan herättää tunteita, mutta joka vuotiset villasukat ja hierontalahjakortit eivät jaksa enää yllättää ketään.

Valokuvien hyödyntäminen lahjoissa luo niihin yksilöllissyyttä ja tunnetta. Vielä jos kuvaan on onnistuttu taltioimaan joku erityinen muisto tai hetki, niin se voi tuottaa iloa lahjan saajalle useita vuosia. Kuvien avulla pystytään muistamaan ne elämän parhaat hetket, vaikka kuvan ottamisen hetkiin kätkeytyisikin myös negatiivisia tunteita. Lomareissuilta päällimäisenä jää mieleen yhteiset hetket rannalla tai hyvässä ravintolassa, koska niistä napattiin ne kuvat loma-albumiin. Lasten kiukuttelut ja kävelystä kipeät jalat unohtuvat helpommin.

DSC_0328

Paljon puhutaan siitä miten nykyään sosiaalisessa mediassa annetaan kaikesta niin väärä ja kaunisteltu kuva. Mutta miksi kuvat eivät saisi olla kauniita jos niistä tulee hyvälle mielelle? Jos esimerkiksi lapsi käy kerhokuvauksessa, niin toki toivomme että hän näyttäisi siinä iloiselta ja tyytyväiseltä. Kaikkihan ymmärtävät ettei lapset aina näytä söpöiltä ja iloisilta, mutta se on asia jonka ennemmin haluamme muistaa. Elämään kyllä kuuluu se rumempikin puoli, mutta itse voi valita sen mihin haluaa huomionsa keskittää.

Kuvien kautta on mahdollista päästä takaisin niihin tunteisiin, jotka olivat merkityksellisiä joskus aiemmin

Itse elän ajoittain aika hektistä pikkulapsi arkea mieheni, kahden lapsen ja kultaisennoutajan kanssa. Arkeen kuuluu paljon kiukkua, kyyneleitä ja pettymyksiä. Siihen kuuluu kuitenkin myös hyvin paljon hyvää. Tykkään katsella meille tärkeitä kuvia vuosien varrelta silloin, kun tuntuu ettei omaa arkea oikein jaksaisi. Kaikki hyvät hetket korostuvat ja muistan miten paljosta voin olla kiitollinen. Kauniilla kuvilla ei ole tarkoitus kieltää niitä oman elämän haasteita ja vaikeuksia, vaan nimenomaan keskittyä siihen hyvään mitä on. Kuvien kautta on mahdollista päästä takaisin niihin tunteisiin, jotka olivat merkityksellisiä joskus aiemmin.

DSC_0339

Tuossa valaisimessa olevan kuvan kädet kuuluvat äidilleni ja isälleni. Annoin valaisimen syntymäpäivälahjaksi äidilleni. Kuva on otettu aika lähelle vuosi sitten, ennen kuin isäni menehtyi syöpään. Isäni kuolinpäiväksi tuli äitini syntymäpäivästä seuraava päivä. Vaikka noihin aikoihin liittyy paljon kipeitä muistoja, niin haluan että voisimme myös keskittyä kaikkeen hyvään mitä oli. Onneksi äitini ja isäni ehtivät viettää aikaa yhdessä. Vieri vieressä, käsi kädessä. Toivon että tuo kuva muistuttaisi meitä siitä miten tiiviinä perheenä, toisiamme tukien jaksoimme nuo vaikeat ajat ja miten paljon hyvääkin surun seasta voi löytää. Joka päivä olisi hyvä muistaa se, että voi olla viimeinen kerta kun pitää kiinni oman rakkaansa kädestä. Talleta nuo muistot mieleesi ja pysäytä ne kuviksi. Saatat ehkä vasta myöhemmin huomata miten tärkeäksi yksikin kuva voi tulla.

 

 

Voisinkin nyt haastaa sinut ottamaan kuvan jostakin sinulle tärkeästä henkilöstä tai asiasta. Pyri taltioimaan kuvaan se tunne, jonka haluat muistaa. Voisiko se olla kuva sylissä nukkuvasta pienestä vauvasta, tai pihatöissä puuhailevasta isoukista? Onko sinulle tällä hetkellä tullut tärkeäksi oma rauhallinen hetki kahvikupin äärellä, tai aamulenkki hiljaisella kadulla? Milloin olet ottanut kuvan itsestäsi niin että tunnet olosi kauniiksi? Jakamalla julkaisun ja kommentoimalla millainen olisi oma merkityksellinen kuvasi VOIT VOITTAA 100€:N LAHJAKORTIN Kuultokuva.fi verkkokauppaan. Kuultokuvat ovat myös ympäristöystävällinen valinta, sillä niiden tulostamisessa käytetään biopohjaista ja siten biohajoavaa PLA-muovia sekä tuulivoimalla tuotettua sähköä. Aikaa osallistumiseen on torstaihin 1.11.2018 klo 16 saakka. Rohkeimmat voivat jakaa oman kuvansa kommenttikenttään! Loppuvuoden on myös voimassa koodi kuultokuva18  jolla saa toimituksen ilman postikuluja. Ikuista itsellesi tärkeä hetki ja anna tänä vuonna merkityksellinen lahja läheisellesi ❤

Kuopion kädentaito- ja hyvinvointimessut

Viime viikonloppuna Kuopiossa järjestettiin kädentaito- sekä hyvinvointimessut. Mallitoimisto Matine pyysi minua yhteistyöhön kuvaamaan heidän mallejaan, jotka esiintyivät messuilla pidetyssä näytöksessä. Näytöksen malleilla oli yllään Sakkyn vaatetuspuolen opiskelijoiden, sekä eri yrittäjien tekemiä vaatteita. Muutoinkin messuilla sai nauttia upeista käsitöistä sekä laajasti hyvinvointiin liittyvistä tuotteista.

Messuilla oli edustettuna paljon ihania hyvinvointiin, kauneuteen ja kotimaisiin käsitöihin liittyviä yrityksiä. Olisi tehnyt mieli ostaa jotain vähän joka pisteeltä, mutta loppujen lopuksi ainoastaan lasten vaaleanpunaiset nahkarukkaset tarttuivat mukaani. Sen sijaan yritysten esitteitä ja käyntikortteja lähti mukaan enemmänkin, ja ajatus onkin käydä niitä läpi näin jälkikäteen. Tässä muutamia mielenkiintoisia yrityksiä mainitakseni: Karoli keramiikkatuotteet, Design Pylsy vaatteet ja asusteet, Karo Luo vaatteet, Nuppu kankaat, paperituotteet ja asusteet sekä BellaMiina Design sisustustuotteet. Kaikkiin näytteilleasettajiin voit käydä tutustumassa täältä.

Täytyy nostaa esille vielä yksi hyvä tuotemerkki, joka herätti oman mielenkiintoni. Kyseessä on vaatemerkki nimeltä the X form, jonka taustalla puuhailee Kuopiolainen Johanna (kuvissa oikella ylhäällä), edelliseltä ammatiltaan kuntosaliohjaaja ja personal trainer. Parhaillaan hän opiskelee mittatilausompelijaksi. Johanna on tehnyt kaikki yläpuolella olevien kuvien vaatteet ja tekee tällähetkellä kyseisiä housuja tilaustyönä asiakkaiden mittojen mukaan. Vakiokoot niissä ovat XS- L. Housuissa on rypytetty yksityiskohta takapuolen kohdalla, joka tekee niistä erityiset.

Johanna itse kertoo housuista näin: ”Tuotteen päätarkoitus ja tehtävä on se että housut todellakin istuu ja pysyy jalassa, ja niillä kannustan myös semmoiseen body love- meininkiin että todellakin saa näyttäytyä ja olla sinut itsensä kanssa, sekä tietenkin nauttia liikunnasta ja löytää motivaatiota myös vaatteiden kautta.” Johanna kertoo että hänelle asiakkaiden palaute on ensisijainen asia. Hän myös haluaa panostaa työn laatuun ja sen mukaan kehittää työtapojaan jatkuvasti. The X form sai alkunsa siitä, kun Johanna pyrki innoittamaan omaa liikuntaansa. Myös minulle on tällä hetkellä valmistumassa samanlaiset viininpunaiset treenihousut, jotka Johannalla on kuvassa yllään. Jos sinä kiinnostuit the X form tuotteista, niin voit ottaa Johannaan yhteyttä sähköpostilla theexform@gmail.com.

DSC_9213 kopio

Löysin messuilta myös yhden lempikorusarjani tekijän, Anne Vuorelan. Hän suunnittelee ja valmistaa Vernada nimisiä upeita koruja. Yksi hänen kaulakoruistaan oli myös itselläni yllä messupäivänä. Kirjoitin aiemmin koruista blogiini julkaisun Unelmoi, Usko, Taistele, Uskalla, ja nyt viimein sain tavata myös ihanan iloisen ja hersyvästi nauravan Annen. Vernadan koruihin voit tutustua täällä. Oman uuden suosikkini löysin jo Kiitollinen -tekstillä varustetusta perhoskorusta.

Kaikenkaikkiaan messuilla oli hyvä ja monipuolinen tarjonta. Kuitenkin hyvinvointipuolelta olisin kaivannut enemmän ravitsemusta ja super foodeja. Myös luentoja eri aiheista olisi voinut olla enemmän. Usein noilta messuilta saa kuitenkin hyviä ideoita ja ajatuksia itselle sekä vinkkejä lahjojen hankintaan. Aina on myös hyvä valinta kannattaa suomalaista käsityötä!

Häähumua ja aitoja tunteita

DSC_6417

Kuluvana elokuuna pääsin kuvaamaan kahta ihanaa hääparia upeissa maisemissa. Ensimmäisen parin kuvaukset teimme Kolin kansallismaisemissa ja jälkimmäisen Tahkovuoren huipulla. Hääkuvaukset ovat niitä joista nautin hyvin paljon, mutta joissa on myös eniten paineita onnistua hyvin. Eniten pelkään sitä että sairastun kunnolla juuri ennen hääpäivää. Kerran onkin käynyt niin, enkä toivoisi sen enää toistuvan. On kuitenkin kyseessä toisten ehkä elämän tärkein päivä. Haluan onnistua ikuistamaan sen niin, että pari voi kuvien myötä palata noihin tunteisiin vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Viimeisimmän juhlapäivän kuvauksen aloitimme aamu yhdeksältä Nilsiän parturi-kampaamo Lookkista, jossa tein morsiamelle sekä kaasolle meikit. Morsiamen kampauksen teki liikkeen omistaja Jutta.

Aamupäivällä sää oli ollut sateinen. Taivas kuitenkin kirkastui sopivasti ennen potrettien ottamista ja vihkimistä, eikä sateesta ollut loppupäivänä tietoakaan. Juhlapaikkana toimi upeilla maisemilla varustettu Näköalaravintola Panorama. Jatkoin juhlien kuvaamista puoli seitsemään asti. Päivälle tuli pituutta, mutta iso osa työstä jää vielä tehtäväksi kotiin.

Pelkkä järjestelmäkameralla kuvaaminen ei automaattisesti takaa hyviä kuvia, vaan se miten sen ominaisuuksia käyttää hyödykseen.

Kuvien käsittely vie myös paljon aikaa, sillä kuvat ovat niin sanotusti ”raakakuvia” ennen kuin ne käsittelee. Kuvatessa kuville voi valita joko JPEG tai RAW -muodon.  Jpg-kuvaan kamera tekee paljon valmiita säätöjä, jotta kuva näyttäisi paremmalta. RAW kuvaan sen sijaan voi tehdä kaikki säädöt itse, jolloin lopputuloskin on parempi. Käsittely vie aikaa, mutta se takaa kuville paremman laadun. Muunmuassa tämä on yksi merkittävä syy siihen miksi ammattilaisten kuvat ovat muita parempia. Pelkkä järjestelmäkameralla kuvaaminen ei automaattisesti takaa hyviä kuvia, vaan se miten sen ominaisuuksia käyttää hyödykseen.

DSC_6335 kopio

4

Myös Kolin hääpotrettien kuvauksissa oli luontoäiti meidän puolella, sillä vielä kymmenen minuuttia ennen kuvausten alkua vettä satoi lähes kaatamalla. Jännitti hieman laittaa hääpari kiipeilemään liukkaille kallioille juhlakengissä, mutta onneksi mitään ei sattunut. Keli oli lopulta juuri sopiva kuvaamiseen. Suora auringonpaiste on haasteellinen, koska se luo liian jyrkkiä valoja ja varjoja. Kevyen pilviharson takaa paistava aurinko tuo parhaimman valon kuvausta ajatellen.

3

5

Jos hääkuvauksiin oman haasteensa tuo sää ja se että tilanne on ainutkertainen, ei uusittavissa oleva hetki, niin lapsien kanssa täytyy kiinnittää huomiota kuvaushetken ajoitukseen ja tunnelmaan. Väsynyt tai nälkäinen lapsi ei todennäköisesti jaksa olla iloinen oma itsensä ja taas liian jännittävä tilanne ei vapauta lasta touhuamaan ominaiseen tapaansa, vaikka muut olosuhteet olisivatkin kunnossa. Mielestäni parhaimmat kuvat syntyvät silloin kun lapsi saa sopivasti ohjattuna tutkia, katsella ja leikkiä. Myös lapsen luottamuksen saaminen on tärkeää.

Aitojen tunteiden yhdistäminen kuviin luo niille paljon syvemmän merkityksen

Esimerkiksi hääparia pyydän usein kuvaustilanteessa keskittymään käsillä olevaan hetkeen, toisiinsa ja siihen ihanaan juhlapäivään joka on vihdoin koittanut. Haluan ohjata heitä tarpeeksi niin, etteivät he itse joudu miettimään onko asento hyvä, tai puku suorassa. Aitojen tunteiden yhdistäminen kuviin luo niille paljon syvemmän merkityksen. Lapsilta läsnöolo sujuu luontevammin ja aidot hymyt tulevat hassuista tilanteista. Tässä usein omat vanhemmat ovat parhaita tietämään sen mikä lapsen saa iloiseksi, ja ovat siksi korvaamaton apu kuvaustilanteessa. Aina kuitenkaan hymyt eivät se tärkein juttu mitä kuvilta halutaan, vaan ennemminkin saada lapsen oma luonne näkyviin. Jotkut lapset ovat vakavia ja harkitsevia, ja silloin kuvatkin saavat olla sen mukaisia.

Minusta on ihana saada tehdä tätä työtä. Tykkään olla ihmisten parissa, saada uusia tuttavuuksia ja auttaa luomaan hyviä muistoja. Kuvien käsittely on sopivaa vastapainoa; itsenäistä työskentelyä ja yksityiskohtien hiomista, josta myöskin nautin. Jos voin antaa vinkin, niin olkaa rohkeita valitsemaan itsellenne niitä asioita joita todella haluatte tehdä. Järki ajattelu siitä mikä ammatinvalinta on kannattavaa ja mikä ei, ei mielestäni ole tärkeää, vaan se minkä tekemisestä nauttii. Kaikki muu hyvä seuraa perässä.

DSC_7076 kopio

Muita töitäni voit kurkata Hetki itselle nettisivuilta tai Facebookista.

Järjetön juttu

Viime aikoina olen alkanut olla hyvin kiinnostunut henkisistä asioista. Olen ymmärtänyt että monilla ihmisillä on omakohtaisia kokemuksia, mutta niistä puhutaan melko vähän. Näistä puhuessa voi saada helposti hörhön maineen ja usein järkiajattelu tyrmää kokemukset. Mielestäni järki on paikallaan monessa asiassa, mutta ihminen on kuitenkin niin paljon enemmän kuin pelkät aivot. En koe olevani mitenkään uskonnollinen. Mielestäni uskonnot rajoittavat ja luovat pelkoja. Ymmärrän kuitenkin että tämä maailma on niin paljon enemmän kuin mitä pystymme näkemään ja järjellä selittämään.

Omat kokemukset

Jo pienenä tykkäsin kulkea paljon luonnossa ja tutkia kiviä ja hyönteisiä. Keräilin milloin mitäkin ötököitä ja tein niille koteja. Joskus lemmikkinäni oli kovakuoriaisiin kuuluva suursukeltaja takapihamme uima-altaassa. Joskus keräsin kylppärin täyteen pieniä sammakoita ja kävelyltä poimin hattuun karvamatoja. Pelastin usein myös hiiriä kissan synsistä. Jos hiiri oli jo kuollut, niin halusin haudata sen ja jos taas elävä niin päästin sen menemään. Toki en varmaan aina tajunnut ajatella että olisiko sen ollut jo parempi päästä hengestään. Hyvin voimakkaasti kuitenkin koin nämä asiat. Vielä nykyisinkin saatan pelastaa hyönteisen vesilätäköstä, enkä pysty pujottamaan matoa koukkuun. Ymmärrän että monista nämä asiat tuntuvat ehkä turhanpäiväisiltä, mutta minä koen ne hyvin aidosti.

Ehkä ensimmäinen ajatus siitä että kuoleman jälkeen voi vielä antaa merkkejä itsestään oli, kun sain mielestäni hyvin selkeän terveisen vajassamme roikkuneelta kuolleelta sorsalta. Olin sinä päivänä ottanut satoja kuvia, jossa vesipisara tippuu veteen ja pomppaa sieltä ylös. Kuvaamisen välissä kävin pyynnöstä ottamassa kuvan kuolleesta sorsasta ja jatkoin sitten pisaroiden kuvaamista sen jälkeen. Muistan vielä ajatelleeni sorsaa erityisellä lämmöllä. Sorsakuvien jälkeen ensimmäinen pisarakuva oli aika hämmästyttävä.

Tuo kuvasarja on vuodelta 2012 jolloin opiskelin valokuvausta. Sen jälkeen alkoi tulla enemmän asioita ja yhteensattumia joille ei ollut ns. järkiselitystä. Yksi esimerkki ”yhteensattumasta” oli kun heinäkuussa 2013 löysin neliapilan, jonka myötä toivoin että olisipa minulla ensi kesänä vauva. Siinä välissä koin kuitenkin eron ja ehdin jo lykätäkin vauva toiveita. Asiat kuitenkin etenivät vauhdilla ja lopulta kävi niin että heinäkuussa 2014 syntyi esikoispoikamme nykyisen mieheni kanssa. Silloin ymmärsin että voimme tosiaan saada asioita joita todella haluamme, mutta reitti niiden luo ei välttämättä olekaan sellainen kuin itse sen etukäteen ajattelemme. Siksi olisi hyvä antaa mahdollisuuksille tilaa, eikä liikaa rajoittaa tapahtumia oman mielen kautta. Myös elämässä vastaan tulevat vaikeudet on meille hyväksi, vaikka niiden merkityksen näkee usein vasta jälkeenpäin. Asioilla on aina jokin tarkoitus.

Yhteys isän kanssa

Viime kesä ja syksy oli meidän perheelle rankkaa aikaa, kun jouduimme tekemään surutyötä syöpään sairastuneen isämme luopumisessa. Ajattelimme kuitenkin että oli parempi kun saimme tehdä sitä pikkuhiljaa ja että pystyimme kaikki olemaan isän kanssa nuo viimeiset ajat. Äidin kertomana myös lähdön hetki oli kaunis ja rauhallinen. En etukäteen osannut ajatella että haluaisinko käydä katsomassa isää kuoleman jälkeen, mutta hetken tultua tiesin että niin oli hyvä. Tein sen yhdessä äidin ja siskojeni kanssa. Kuoleman kohtaaminen ei ole helppoa, mutta sen jälkeen voi päästä yli kuolemaan liittyvistä peloista.

Isän poismeno tapahtui yöllä, ja puhelun saatuani yritin mennä takaisin nukkumaan mutta luonnollisesti uni ei ihan heti tullut. Pian tunsin voimakasta lämmön tunnetta ja painoa vartaloni yläosassa. Olin peiton alla, mutta se ei tuntunut tavalliselta kuumuuden tunteelta. Lämpö kesti hetken ja loppui sitten. Ikään kuin minua olisi käyty vielä halaamassa.

Myöhemmin olemme myös ottaneet isään yhteyttä meedion välityksellä. Myös tähän aiheeseen liittyy paljon ennakkokäsityksiä ja pelkojakin. Ymmärrän myös että alalla voi törmätä huijauksiin ja sen takia on hyväkin olla tarkkana siitä kehen luottaa. Yleensä hyvistä meedioista voit kuulla paljon suosituksia ja selkeitä esimerkkejä siitä miten todellinen yhteys edesmenneeseen on saatu. Itse olin aiemmin nähnyt hyvin todentuntuisen unen, jossa istuin kotimme keittiössä kun tajusin että olinkin kuollut. Kävin katsomassa kuolin paikkaa ja mietin että miten saisin perheelleni kerrottua että tässä vielä olen, ihan vieressä. Tuon unen jälkeen on ollut helpompi ymmärtää että näin voi todellisuudessakin käydä.

DSC_5037Meedio kenen kautta olemme saaneet yhteyden isään on Iisalmelainen Marja Vidgren. Kuulin hänestä yhdeltä perhetutulta, kenellä oli hyvät kokemukset Marjan tulkinnoista. Ensimmäisen puhelun teimme yhdessä äitini ja siskojeni kanssa, eikä tunnin kestäneestä puhelusta jäänyt yhtäkään asiaa mikä olisi jäänyt mietityttämään, tai mikä ei olisi koskettanut juuri meitä. Tuon jälkeen olen olen yhteydessä isään pari kertaa Marjan kautta, mutta aistinut kyllä isän läsnäolon muutoinkin. Näitä tuntemuksia ja ”yhteensattumia” on vaikea selittää, eikä niitä varmasti voi ymmärtää ennen kuin niitä itse kokee. Sen myötä voinkin suositella kaikkia, etenkin aihetta epäileviä kokeilemaan itse. Omalla kohdallani nämä asiat ovat jo hyvin tuttuja, mutta ymmärrän että monien mielestä nämä ovat ehkä kuviteltuja ja keksittyjä. Omaa ajatteluani on avartanut vielä lisää tavallisten ihmisten tarinat Rajatieto TV:n Paulin pakeilla ohjelmassa. Yhden hauskan tarinan kertoi Arto ”Ukko” Hämäläinen, joka luuli tulleensa hulluksi näitä asioita kokiessaan. Ohjelmasarjassa on hyvin erilaisia tarinoita erilaisista lähtökohdista ja osa jutuista menee minultakin vielä yli ymmärryksen. Ehkä joku päivä ymmärrän enemmän. Tuon Arton tarinan voit käydä kuuntelemassa täältä. Myös Anu Väisäsen tarina meedion työstä ja yhteensattumista oli mielenkiintoinen. Sen pääset kuuntelemaan tästä.

Syy minkä takia kirjoitan tästä aiheesta on se, että mielestäni näistä asioista olisi hyvä keskustella enemmän. Henkisiin asioihin liittyy ihan liikaa pelkoja ja ennakkoluuloja. Voin myös rohkaista niitä ketkä miettivät omia edesmenneitä läheisiään. Meidän perheelle yhteyden ottamisesta on ollut hurjasti iloa. Huomaan myös että kirjoittamisen kautta prosessoin itse ajatuksiani parhaiten. Olisi kiva myös kuulla muiden kokemuksia. Jos kiinnostuit yhteyden ottamisesta omiin edesmenneisiin läheisiisi, niin Marjan yhteystiedot löydät hänen nettisivuiltaan. Kirjoitin myös aikaisemmin isään liittyen julkaisussani Terveiset sinne taivaaseen sekä Marjan tekemästä tulkinnasta julkaisussa Terveiset taivaasta.

Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää?

38858618_277106012874793_9139219058997067776_n

Niin on ihmisen hyvä olla

DSC_1390 kopio

Nyt kesän koittaessa olen päässyt taas tekemään enemmän töitä meikkausten ja kuvausten parissa. Yksi aurinkoinen työpäivä alkoi aamupäivän meikkauksella ja jatkui ilta yhdeksään häiden kuvaamisella. Nautin kyllä todella paljon tuosta juhlatunnelmasta ja on niin kiva päästä osallistumaan toisten tärkeään päivään ja vieläpä ikuistaa se. Tunnen oloni hyvin kotoisaksi ihmisten parissa ja melko pian koen myös olevani osa porukkaa, vaikka en siihen oikeasti kuulukaan. Ehkä noissa hääpäivissä on vaan oma taianomainen tunnelmansa.

On ihana päästä osallistumaan toisten iloon ja onnenkyyneliin. Hauskanpitoon ja seuraleikkeihin. Vaikkakin osallistuminen tapahtuu kameran takaa, niin nautin silti noista tilanteista. Liian syvälle tunnelmaan uppoutuminen ei kuitenkaan ole hyvästä. Näissäkin häissä morsiamen ryöstö tapahtui niin salaman nopeasti, että ei ollut monesta sekunnista kiinni että olisin missannut koko tilanteen. Täytyy siis muistaaa pysyä valppaana!

DSC_1570

DSC_1483

Työergonomia ei myöskään aina ehkä ole ihan parhaasta päästä. Usein huomaan eläytyväni kuvaamiseen niin, että löydän itseni mahaltaan nurmikolta tai mitä ihmeellisimmistä asennoista. Selkäkivut ovat vaivanneet minua jo kampaamoaikoihin ja joskus edelleen joudun kärsimään niistä. Onneksi nuo ihmeasennot eivät kuitenkaan ole sen pidempiaikaisia, niin ne kestää kyllä. Ehkä ne kivut sopivasti muistuttelevat siitä että omasta lihaskunnosta olisi hyvä pitää parempaa huolta.

34348135_10156307746358076_4655485399127293952_n

Meikkejäkin on kyllä niin super ihana tehdä, mutta samalla kuitenkin tunnen omat taitoni sillä saralla vielä vajaaksi. Meikkivalikoimani ei ole niin laaja mitä haluaisin ja osaaminen vain perustasoa. Meikkaaminen on myös (kaiken muun ohella) sitä jossa todella haluaisin kehittyä. Olen kuitenkin iloinen että meikit joilla teen, ovat suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa. Tässäkin seuraavan kuvan meikissä muut tuotteet kuuluvat siihen kategoriaan, paitsi eyeliner.

DSC_2728 kopio

Viime viikonloppuna pääsin jälleen kuvaamaan myös Kolin kauniisiin maisemiin. Kävimme ystäväporukalla kiertämässä upean näköalareitin ja nauttimassa piknikin Akka-Kolin kallioilla. Ulkoilun jälkeen oli ihanaa päästä vielä rentoutumaan Koli Relax Spa:han. Reissu oli kaikinpuolin onnistunut ja luulen että ottamiini kuviin sain tallennettua pienen palan sen päivän tunnelmaa. Elokuussa pääsen vielä tekemään yhden hääkuvauksen noihin samoihin maisemiin. Maltan tuskin odottaa! Myös kolmen päivän vaellus on suunnitteilla tehtäväksi Kolille. Sinne vaan tuskin otan ykkös kameraa mukaan. Suurin haasteeni sille reissulle mahtaakin olla se, että pääsen etenemään suunnitellusti ilman, että pysähtyisin joka välissä kuvien ottoon. Jospa vaan pystyisin nauttimaan hetkistä niinkuin ystäväni seuraavissa kuvissa. Näihin tunnelmiin ei kaipaa mitään lisää. Luonnossa on ihmisen hyvä olla.

DSC_2980 kopioDSC_2917 kopio

Australia muistot, osa 3. Työssäoppiminen

_DSC0111 copy

Ehdottomasti erikoisimman sekä mielenkiintoisimman työssäoppimiseni olen tehnyt ollessani Melbournessa 2013. Työssäoppimispaikka jonka sain alunperin sovittua oli Lizzy C Photography. Hänen mukanaan ehdin olla muutamissa potretti kuvauksissa sekä apuna toimistotöissä hänen studiollaan. Kävimme myös valokuvanäyttelyissä sekä Australian professional photography awards tilaisuudessa, jossa palkittiin valokuvauksen ammattilaisia eri sarjoissa.

1278546_10151845799926772_1107761612_n kopio

Heti parin päivän päästä saavuttuani Melbourneen pääsin Lizzyn kollegan Andrew´n avuksi tekemään hääkuvausta. Olin vielä hieman jumissa englannin puhumisen kanssa, sekä väsynyt pitkästä matkasta. Olin myös huolissani vaatetuksestani, sillä en ollut varautunut sellaisiin vaatteisin joilla voisin lähteä häihin. Onneksi ehdin kuitenkin käydä ostoksilla edellisenä päivänä. Minua jännitti myös se, että miten osaisin toimia ja käyttäytyä edustavasti ja vieläpä niin, että minusta olisi oikeasti apua. Olin tottunut käyttämään Nikon merkkistä kameraa, mutta tuolla sainkin käyttööni Canonin ja tehtäväni oli myös löytää nopeasti ne tarvikkeet joita minulta pyydettiin.

Olin siis jatkuvasti lähistöllä siellä missä Andrew kuvasi, pidin huolta kameralaukusta, ohjasin valoja haluttuun suuntaan ja tarkkailin sitä milloin hän tarvitsi apuani. Aika ajoin esittäydyin ihmisille ja saatoin vaihtaa heidän kanssaan muutaman sanan. Haastavinta kaikessa oli varmasti kaiken uuden yhdistäminen siihen, että täytyi kuitenkin näyttää siltä että tiesin mitä olin tekemässä. Tuntui että olin siellä edustamasssa Andrew´ta, enkä halunnut näyttää omaa epävarmuuttani. Onneksi hän kuitenkin osasi työnsä lomassa huomioida myös minut ja useasti kysyi katseellaan että kaikki on ok. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta minulla oli tunne että hän arvosti apuani.

_DSC0176 (1) kopio

Pikkuhiljaa asiat etenivät niin, että yhteistyöni Lizzyn kanssa väheni ja olinkin yhä enemmän Andrew´n mukana. Monta kertaa tulin miettineeksi sitä, miten hienoihin paikkoihin pääsin hänen seurassaan ja miten opettavaisia nuo tilanteet olivat. Kävimme ihmisten kotona, upeissa pilvenpiirtäjissä, rannalla sekä toinen toistaan hienoimmissa juhlapaikoissa. Hääkuvaukset alkoivat yleensä aamupäivällä joko asiakkaan kotona tai hotellilla, sen jälkeen oli tavallisesti potrettikuvaukset jossakin ulkona ja siitä jatkettiin juhlapaikalle. Kuvaaminen jatkui pitkälle iltaan. Pääsimme myös nauttimaan juhlien tarjoiluista ja se usein olikin päivän ainut ateria. Myöhemmin osasin varautua myös välipaloihin, jonka saattoi nauttia aina sopivan hetken tullen.

Kaiken tuon upeuden vastapainoksi sain kokea myös sen ”likaisen työn”. Kameratarvikkeiden mukana kuljettaminen ei aina ollut sitä helpointa hommaa.

ranta2 kopio

Yksi mieleenpainuvimmista keikoista oli se, kun pääsin seuraamaan ”Behind the scenes” kuvauksia. Andrew´n tehtävänä oli siis ottaa kuvausten stillikuvat. Kyseessä oli Leo Bakerin ohjaama lyhytelokuva Love notes. Tarinassa on sokeat mies ja nainen joista toinen soittaa pianoa ja toinen viulua. Iltaisin he kuulevat toistensa soittoa, mutta eivät tiedä tavanneensa. Oli aivan mahtava nähdä se miten elokuvaa tehtiin ja miten monta kertaa yhtä kohtausta kuvattiin. Elokuvan trailerin voit nähdä täältä. Näin jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta että tuolla tosiaan olin ihan vieressä pari pitkää päivää kuuntelemassa tuota samaa viulun ja pianon soittoa, ja syömässä samassa pöydässä näyttelijöiden ja työryhmän kanssa.

_DSC0178 (1) kopio

_DSC0121 (1)

Kuvauspäivien välisen yön sain majoittua Andrew´n kotona, sillä lopetimme niin myöhään illalla ja aloitimme aikaisin seuraavana aamuna, että niin oli kätevintä tehdä. Sain siis tavata Andrew´n kauniin vaimon ja suloiset lapset. Muistan aina miten lämpimästi minut otettiin vastaan. Silloin jopa haaveilin että pääsisin joskus vielä tekemään töitä Andrew´n kanssa. Eihän sitä koskaan tiedä!

_DSC0024 (1) kopio

Kaikenkaikkiaan tuo kuuden viikon työssoppimiseni oli mahtava kokemus ja se todella haastoi minut pois omalta mukavuusalueeltani. Tilanteet olisivat saattaneet muutenkin olla jännittäviä, mutta oman lisänsä niihin toi pärjääminen englannin kielellä. Olen kiitollinen kaikesta kokemastani.

Prinsessapäivä

DSC_8963 kopio

Ennen ja jälkeen kuvaukset ovat ehdottomasti paras osa omaa työtäni. Niissä pääsen hyödyntämään osaamistani monipuolisimmin, sekä nään työni jäljen parhaiten. Tanjalle tekemässäni muutoksessa yhdistyi kaikki osaamiseni; meikkaus, hiusten viimeistely, kuvaus sekä Microblading. Tanjan Microblading kokemuksesta voi käydä lukemassa hänen blogistaan.

DSC_8946 kopio

DSC_9072 kopio

Tanjan meikissä käyttämäni tuotteet olivat: Zao sarjan meikkipuuteeri Clear beige, huultenrajauskynä Burgundy, huulikiilto Burgundy, ripsiväri black, Everyday Minerals sarjan poskipuna Fresh rose blossom, kulmaväri Cinnamon street, sekä Boho sarjan maapuuteri Grande terre ja luomiväripaletti Earth. Luomivärin sävyistä käytin tummempaa violettia, vaaleanpunaista sekä valkoista. Vaalea sävy toimi hyvin myös korostuksiin.

DSC_8962 kopio

Tanjan upeisiin pitkiin hiuksiin tein kiharat muotoiluraudalla. Seuraavassa kuvassa näkyy hyvin tehty muutos. Pienempi kuva on siis otettu aiemmin ennen kuin teimme Microblading käsittelyn. Kirjoitin aiheesta aiemmin myös omassa blogissani.

e&j

DSC_8984

Tekemisen lomassa ehdimme myös nauttimaan kupit kuumaa. Tällaisia työpäiviä voisi viettää useamminkin.

Loppujen lopuksi taisimme olla molemmat melko tyytyväisiä tehtyyn muutokseen. Tanja kertoi meikkaavansa tavallisesti aika vähän. Hän kertoi instagramissaan viettäneensä prinsessapäivää. ”On lahja pystyä muovaamaan toiselle jotain sellaista, joka näyttää ja tuntuu asiakkaalle omalta vaikkei tekijä persoonaa täydellisesti tuntisikaan!” (@tanjar90)

Itse olen iloinen että saan tehdä näitä. Hyvä mieli voi tulla myös prisessapäivästä.

 

DSC_9070 kopioDSC_9056 kopio