Tärkeät hetket kuviksi

Kaupallinen yhteistyö Kuultokuva.fi

Tuntuuko että joka vuosi pää on yhtä tyhjä, kun pitäisi alkaa keksimään lahjaideoita? Olisi ihana antaa jotain erityistä ja merkityksellistä. Lahjan antamisella halutaan herättää tunteita, mutta joka vuotiset villasukat ja hierontalahjakortit eivät jaksa enää yllättää ketään.

Valokuvien hyödyntäminen lahjoissa luo niihin yksilöllissyyttä ja tunnetta. Vielä jos kuvaan on onnistuttu taltioimaan joku erityinen muisto tai hetki, niin se voi tuottaa iloa lahjan saajalle useita vuosia. Kuvien avulla pystytään muistamaan ne elämän parhaat hetket, vaikka kuvan ottamisen hetkiin kätkeytyisikin myös negatiivisia tunteita. Lomareissuilta päällimäisenä jää mieleen yhteiset hetket rannalla tai hyvässä ravintolassa, koska niistä napattiin ne kuvat loma-albumiin. Lasten kiukuttelut ja kävelystä kipeät jalat unohtuvat helpommin.

DSC_0328

Paljon puhutaan siitä miten nykyään sosiaalisessa mediassa annetaan kaikesta niin väärä ja kaunisteltu kuva. Mutta miksi kuvat eivät saisi olla kauniita jos niistä tulee hyvälle mielelle? Jos esimerkiksi lapsi käy kerhokuvauksessa, niin toki toivomme että hän näyttäisi siinä iloiselta ja tyytyväiseltä. Kaikkihan ymmärtävät ettei lapset aina näytä söpöiltä ja iloisilta, mutta se on asia jonka ennemmin haluamme muistaa. Elämään kyllä kuuluu se rumempikin puoli, mutta itse voi valita sen mihin haluaa huomionsa keskittää.

Kuvien kautta on mahdollista päästä takaisin niihin tunteisiin, jotka olivat merkityksellisiä joskus aiemmin

Itse elän ajoittain aika hektistä pikkulapsi arkea mieheni, kahden lapsen ja kultaisennoutajan kanssa. Arkeen kuuluu paljon kiukkua, kyyneleitä ja pettymyksiä. Siihen kuuluu kuitenkin myös hyvin paljon hyvää. Tykkään katsella meille tärkeitä kuvia vuosien varrelta silloin, kun tuntuu ettei omaa arkea oikein jaksaisi. Kaikki hyvät hetket korostuvat ja muistan miten paljosta voin olla kiitollinen. Kauniilla kuvilla ei ole tarkoitus kieltää niitä oman elämän haasteita ja vaikeuksia, vaan nimenomaan keskittyä siihen hyvään mitä on. Kuvien kautta on mahdollista päästä takaisin niihin tunteisiin, jotka olivat merkityksellisiä joskus aiemmin.

DSC_0339

Tuossa valaisimessa olevan kuvan kädet kuuluvat äidilleni ja isälleni. Annoin valaisimen syntymäpäivälahjaksi äidilleni. Kuva on otettu aika lähelle vuosi sitten, ennen kuin isäni menehtyi syöpään. Isäni kuolinpäiväksi tuli äitini syntymäpäivästä seuraava päivä. Vaikka noihin aikoihin liittyy paljon kipeitä muistoja, niin haluan että voisimme myös keskittyä kaikkeen hyvään mitä oli. Onneksi äitini ja isäni ehtivät viettää aikaa yhdessä. Vieri vieressä, käsi kädessä. Toivon että tuo kuva muistuttaisi meitä siitä miten tiiviinä perheenä, toisiamme tukien jaksoimme nuo vaikeat ajat ja miten paljon hyvääkin surun seasta voi löytää. Joka päivä olisi hyvä muistaa se, että voi olla viimeinen kerta kun pitää kiinni oman rakkaansa kädestä. Talleta nuo muistot mieleesi ja pysäytä ne kuviksi. Saatat ehkä vasta myöhemmin huomata miten tärkeäksi yksikin kuva voi tulla.

 

 

Voisinkin nyt haastaa sinut ottamaan kuvan jostakin sinulle tärkeästä henkilöstä tai asiasta. Pyri taltioimaan kuvaan se tunne, jonka haluat muistaa. Voisiko se olla kuva sylissä nukkuvasta pienestä vauvasta, tai pihatöissä puuhailevasta isoukista? Onko sinulle tällä hetkellä tullut tärkeäksi oma rauhallinen hetki kahvikupin äärellä, tai aamulenkki hiljaisella kadulla? Milloin olet ottanut kuvan itsestäsi niin että tunnet olosi kauniiksi? Jakamalla julkaisun ja kommentoimalla millainen olisi oma merkityksellinen kuvasi VOIT VOITTAA 100€:N LAHJAKORTIN Kuultokuva.fi verkkokauppaan. Kuultokuvat ovat myös ympäristöystävällinen valinta, sillä niiden tulostamisessa käytetään biopohjaista ja siten biohajoavaa PLA-muovia sekä tuulivoimalla tuotettua sähköä. Aikaa osallistumiseen on torstaihin 1.11.2018 klo 16 saakka. Rohkeimmat voivat jakaa oman kuvansa kommenttikenttään! Loppuvuoden on myös voimassa koodi kuultokuva18  jolla saa toimituksen ilman postikuluja. Ikuista itsellesi tärkeä hetki ja anna tänä vuonna merkityksellinen lahja läheisellesi ❤

Häähumua ja aitoja tunteita

DSC_6417

Kuluvana elokuuna pääsin kuvaamaan kahta ihanaa hääparia upeissa maisemissa. Ensimmäisen parin kuvaukset teimme Kolin kansallismaisemissa ja jälkimmäisen Tahkovuoren huipulla. Hääkuvaukset ovat niitä joista nautin hyvin paljon, mutta joissa on myös eniten paineita onnistua hyvin. Eniten pelkään sitä että sairastun kunnolla juuri ennen hääpäivää. Kerran onkin käynyt niin, enkä toivoisi sen enää toistuvan. On kuitenkin kyseessä toisten ehkä elämän tärkein päivä. Haluan onnistua ikuistamaan sen niin, että pari voi kuvien myötä palata noihin tunteisiin vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Viimeisimmän juhlapäivän kuvauksen aloitimme aamu yhdeksältä Nilsiän parturi-kampaamo Lookkista, jossa tein morsiamelle sekä kaasolle meikit. Morsiamen kampauksen teki liikkeen omistaja Jutta.

Aamupäivällä sää oli ollut sateinen. Taivas kuitenkin kirkastui sopivasti ennen potrettien ottamista ja vihkimistä, eikä sateesta ollut loppupäivänä tietoakaan. Juhlapaikkana toimi upeilla maisemilla varustettu Näköalaravintola Panorama. Jatkoin juhlien kuvaamista puoli seitsemään asti. Päivälle tuli pituutta, mutta iso osa työstä jää vielä tehtäväksi kotiin.

Pelkkä järjestelmäkameralla kuvaaminen ei automaattisesti takaa hyviä kuvia, vaan se miten sen ominaisuuksia käyttää hyödykseen.

Kuvien käsittely vie myös paljon aikaa, sillä kuvat ovat niin sanotusti ”raakakuvia” ennen kuin ne käsittelee. Kuvatessa kuville voi valita joko JPEG tai RAW -muodon.  Jpg-kuvaan kamera tekee paljon valmiita säätöjä, jotta kuva näyttäisi paremmalta. RAW kuvaan sen sijaan voi tehdä kaikki säädöt itse, jolloin lopputuloskin on parempi. Käsittely vie aikaa, mutta se takaa kuville paremman laadun. Muunmuassa tämä on yksi merkittävä syy siihen miksi ammattilaisten kuvat ovat muita parempia. Pelkkä järjestelmäkameralla kuvaaminen ei automaattisesti takaa hyviä kuvia, vaan se miten sen ominaisuuksia käyttää hyödykseen.

DSC_6335 kopio

4

Myös Kolin hääpotrettien kuvauksissa oli luontoäiti meidän puolella, sillä vielä kymmenen minuuttia ennen kuvausten alkua vettä satoi lähes kaatamalla. Jännitti hieman laittaa hääpari kiipeilemään liukkaille kallioille juhlakengissä, mutta onneksi mitään ei sattunut. Keli oli lopulta juuri sopiva kuvaamiseen. Suora auringonpaiste on haasteellinen, koska se luo liian jyrkkiä valoja ja varjoja. Kevyen pilviharson takaa paistava aurinko tuo parhaimman valon kuvausta ajatellen.

3

5

Jos hääkuvauksiin oman haasteensa tuo sää ja se että tilanne on ainutkertainen, ei uusittavissa oleva hetki, niin lapsien kanssa täytyy kiinnittää huomiota kuvaushetken ajoitukseen ja tunnelmaan. Väsynyt tai nälkäinen lapsi ei todennäköisesti jaksa olla iloinen oma itsensä ja taas liian jännittävä tilanne ei vapauta lasta touhuamaan ominaiseen tapaansa, vaikka muut olosuhteet olisivatkin kunnossa. Mielestäni parhaimmat kuvat syntyvät silloin kun lapsi saa sopivasti ohjattuna tutkia, katsella ja leikkiä. Myös lapsen luottamuksen saaminen on tärkeää.

Aitojen tunteiden yhdistäminen kuviin luo niille paljon syvemmän merkityksen

Esimerkiksi hääparia pyydän usein kuvaustilanteessa keskittymään käsillä olevaan hetkeen, toisiinsa ja siihen ihanaan juhlapäivään joka on vihdoin koittanut. Haluan ohjata heitä tarpeeksi niin, etteivät he itse joudu miettimään onko asento hyvä, tai puku suorassa. Aitojen tunteiden yhdistäminen kuviin luo niille paljon syvemmän merkityksen. Lapsilta läsnöolo sujuu luontevammin ja aidot hymyt tulevat hassuista tilanteista. Tässä usein omat vanhemmat ovat parhaita tietämään sen mikä lapsen saa iloiseksi, ja ovat siksi korvaamaton apu kuvaustilanteessa. Aina kuitenkaan hymyt eivät se tärkein juttu mitä kuvilta halutaan, vaan ennemminkin saada lapsen oma luonne näkyviin. Jotkut lapset ovat vakavia ja harkitsevia, ja silloin kuvatkin saavat olla sen mukaisia.

Minusta on ihana saada tehdä tätä työtä. Tykkään olla ihmisten parissa, saada uusia tuttavuuksia ja auttaa luomaan hyviä muistoja. Kuvien käsittely on sopivaa vastapainoa; itsenäistä työskentelyä ja yksityiskohtien hiomista, josta myöskin nautin. Jos voin antaa vinkin, niin olkaa rohkeita valitsemaan itsellenne niitä asioita joita todella haluatte tehdä. Järki ajattelu siitä mikä ammatinvalinta on kannattavaa ja mikä ei, ei mielestäni ole tärkeää, vaan se minkä tekemisestä nauttii. Kaikki muu hyvä seuraa perässä.

DSC_7076 kopio

Muita töitäni voit kurkata Hetki itselle nettisivuilta tai Facebookista.

Lomatunnelmia

37115754_10156411796736772_70950085181046784_n

Varsinainen kesäloma on itseltäni ja varmaan suurimmalta osaa suomalaisia nyt ohi. Heinäkuu oli sään puolesta loistava kuukausi lomailuun. Lomalla sai nauttia helteistä ja ulkoilmasta, tai toisaalta halutessaan pysytellä sisätiloissa tuulettimen ääressä. Jokainen viettää vapaa-aikaa omalla tyylillään. Itse halusin pitää lomaa kaikista arkisista askareista ja pysytellä mahdollisimman paljon pois kotoa. Pidin taukoa jopa kirjoittamisesta, vaikka siitä paljon nautinkin. Sen sijaan lukemiselle ja perheen yhdessä ololle jäi enemmän aikaa.

_DSC0167 kopio.jpg

_DSC0099 kopio

Ensimmäisen pienen lomareissun teimme mieheni kanssa Kolille, vaikkakin paljon pienemmässä muodossa kuin alunperin oli ajatus. Suunnitelmissa oli kävellä Kontiolahdelta Kolille ja yöpyä pari yötä matkalla, mutta helteiden vuoksi päädyimme pieneen kävelyretkeen Ryläyksellä ja yhteen yöpymiseen. Matkaa kertyi vain noin 5 kilometriä, mutta sain kuitenkin hyvää harjoitusta mahdollista pidempää vaellusta varten. Painava rinkka, jyrkät nousut ja kuumuus tekivät kävelystä haastavaa pienelläkin matkalla. Tällä kertaa myös kannoimme kaiken käyttö- ja juomaveden itse, sillä emme yöpyneet vesistön läheisyydessä. Ainoastaan juomapulloja saimme täytettyä reitin alussa olevasta purosta.

 

Olen pienestä pitäen tykännyt nukkua ulkona, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun sain tehdä sen riippumatossa. Illalla oli hurja tunne alkaa nukkumaan, kun parvi itikoita inisi suoraan nenän edessä, onneksi kuitenkin itikkaverkon takana. Tuon inisevän äänen yhdistää kuitenkin niin negatiiviseen tunteeseen, että ihmettelin miten pian uni siitä huolimatta tuli. Riippumatot ripustimme Ryläyksen näkötornin juurelle. Illalla oli parasta kiivetä torniin ihailemaan maisemia ja ottamaan aurinkoa. Torniin kävi myös sen verran tuuli ettei siellä ollut itikoita, eikä liian kuuma. Kahdenkeskinen aika luonnon helmassa tuntui todella rauhoittavalta. Tajusimme että koko yhdessä olomme aikana sitä on ollut aivan liian vähän.

_DSC0062 kopio

Seuraavana päivänä kotiin palattuamme saimme vielä ajatuksen lähteä kiertämään täällä Kontiolahdella sijaitsevan Kolvananuuron reitin. Lähdimme kävelylle kahdeksan maissa illalla, ja jo alkumatkasta huomasin itsessäni pientä väsymystä. Tuo väsymyksen tunne muuttui jossakin kohtaa päänsäryksi, joka saattoi olla seurausta liian vähäisestä veden juonnista. Päivä oli ollut kuuma, ja aamuisen kotiinpaluun jälkeen olimme olleet vielä paljon ulkona. Samalla aikaa kun päänsärky alkoi, niin aloimme olla siinä kohtaa reittiä, jossa kuljimme umpeen kasvanutta rotkoa pitkin pomppien kiveltä toiselle. Veden juonti olisi ehkä voinut auttaa, mutta pysähtyminen ei tullut kysymykseen siinä kohtaa. Pienikin vauhdin hidastaminen sai kimppuumme melkoisen itikkalauman. Kuuman sään vuoksi olin vielä laittanut jalkaani lyhyet shortsit, jotka eivät paljon suojanneet pitkältä heinikolta. Rotkon jälkeen oli vielä kohtuullisen haastava ja pitkä nousu, jossa kohti koko reissu alkoi jo vähän kaduttaa. Kuitenkin ylös päästyämme tuuli alkoi käydä hiljakseen ja näimme upeita maisemia. Vihdoin pystyi taas pysähtymään, hörppäämään vettä ja sitomaan auenneet kengän-nauhat. Ajatus mukavasta pikku iltakävelystä ei ollutkaan niin leppoisa mitä etukäteen kuvittelin. Loppumatkasta päänsärky oli kuitenkin helpottanut ja olisin jo halunnut jäädä metsään poimimaan mustikoita. Kannatti lähteä.1

Seuraavan päivän otimme vähän rennommin ja päätimme kokeilla ekaa kertaa suppailua. Täältä Kontiolahdelta, Höytiäisen tuvalta saa vuokrattua sup-lautoja hintaan 20€/tunti. Pystyssä pysyminen oli helppoa, mutta tässäkin reissussa koin oman jännityshetken. Meloimme melko kauas rannasta, jolloin tuulen aikaan saama aallokko alkoi viedä lauttaani niin, etten meinannut saada käännettyä sitä menosuuntaan. Lopulta sain kuitenkin muistutuksen huopaamisesta ja sain käännettyä laudan haluamaani suuntaan. Hetken jo kuvittelin joutuneeni tuulen vietäväksi. Yksin ollessa olisin saattanut hätääntyä hieman enemmänkin. Lopuksi meloimme lähemmäs rantaa ja pulahdimme välillä uimaan.

37601753_10156418934496772_8883351072442155008_n

Seuraava viikko vierähtikin kaupunkimaisemissa. Teimme pitkään odotetun reissun Pietariin mieheni isovanhempien luokse ja tällä kertaa lapsetkin olivat mukana. Nähtävää ja koettavaa oli paljon. Kävimme mm. sirkuksessa, aquariumissa, huvipuistossa, eläintarhassa ja ihastelemassa hiekkaveistoksia. Vietimme paljon aikaa ostoksilla ja saimme ukin opastaman kaupunkikierroksen Pietarin keskustassa. Sain kuulla myös useita tarinoita ukin ja mummon menneisyydestä, sekä nähdä vanhoja kuvia ja videoita. Myös kahdenkeskiselle kaupunkireissulle järjestyi aikaa toiseksi viimeiseltä illalta.

DSC_4762 kopio

DSC_4553 kopio

38043158_10156446840186772_7074407832023465984_n

DSC_4870 kopio

Asia joka meitä ennen reissua mietitytti oli matkapahoinvoivat lapsemme. Etenkin kuopus on alkanut voimaan pahoin vähän pidemmillä automatkoilla, joten tiesimme siihen varautua. Olimme jopa kääntäneet turvaistuimet kasvot menosuuntaan, mutta emme silti säästyneet sotkuilta. Lähdimme molemmille matkoille noin kuuden aikaan aamulla, joka oli todella hyvä ajoitus. Alkumatka meni pienessä tokkurassa, sitten tuli unet ja sen jälkeen pysähdyksiä tullissa sekä huoltoasemilla. Matka kesti noin kuusi tuntia per sivu ja molempien pahoinvoinneista huolimatta matka meni kaikenkaikkiaan yllättävän hyvin.

Matkustelu on kyllä ihanaa ja toivoisin pystyväni tekemään sitä enemmänkin. Nautin kun saan nähdä uusia paikkoja, eikä toisten nurkissa majailukaan ole koskaan ollut minulle hankalaa. Pidän todella paljon sekä luonnon rauhasta, että suurten kaupunkien vilinästä. Reissujen jälkeen myös oma sänky tuntuu aina entistä paremmalta. Näiden reissujen myötä tuli myös ajatus, että haluaisin kehitää lisää omaa venäjän kielen taitoani, sekä suunnitella mahdollisesti jo ensi kesälle pidemmän vaellusreitin. Saa nähdä mihin seuraavat lomat sitten lopulta vievät, mutta ainakin tämän kesän reissut tuntuivat onnistuneilta. Ehkä nyt voin jo kohdata syksynkin paremmilla mielin.

DSC_4967

 

 

Läheisyyden kiintiö

DSC_0250 kopio

Nyt äitienpäivän aikaan tulin miettineeksi omaa äitiyttä. Lapset ovat vielä pieniä, osaanko nauttia siitä tarpeeksi? Osaanko kannustaa ja rohkaista, kehua ja komentaa, pitää rajoja ja joustaa sopivasti? Se aika kun lapset ovat pieniä kestää vain hetken. Myönnän kyllä että joskus olen toivonut heidän olevan jo isompia kuvitellen, että sitten arki olisi helpompaa. Osittain se varmaan onkin. Mutta onko sitten jo muita murheita? Jokaisessa ajassa on varmasti omat haasteensa.

_DSC0010 kopio

Olen kuullut että lasten suhteen minulla olisi pitkä pinna. Aina se ei todellakaan tunnu siltä. En ennen lapsia ole tiennyt että osaan suuttua näin paljon miten nykyisin suutun. Olinhan se järkevä ja rauhallinen tyyppi kuka kertoi mikä ärsyttää, tai vain itki suuttumustaan pois yksinäisyydessä. Nykyisin näen välillä itseni hirviö äitinä, kuka ei osaa hillitä suuttumustaan tippaakaan vaan karjuu ja kiroilee pää punaisena. Aika ajoin se tuntuu tosi pahalta.

Toisaalta taas olen se äiti, kuka pitää lapsia paljon sylissä. Ehkä joidenkin mielestä liikaakin. En vaan ole koskaan osannut ajatella että sylissä pitämiselle olisi olemassa jokin kiintiö. On totta että jossakin vaiheessa se hieman hankaloitti esimerkiksi kotitöitä, kun yksi vuoden ikäinen kymppi kilon puntti kulki lähes kokoajan toisessa kainalossa. Minusta ei vaan ollut torjumaan syliin pyytävää lasta. On myös useita kertoja kun olen automatkalla pyytänyt pysäyttämään auton sen takia kun lapsi itkee. En vaan pysty kuuntelemaan itkua kovin kauaa. Kai siinä äidinvaistollakin on jotain osuutta asiaan. ”Se on vain itkua”. Niin on, mutta lapsi ei itke turhasta. Aina itkuun kätkeytyy jokin tarve, siksi en myöskään koskaan halua sanoa lapselle ”älä itke”. Ennemmin haluan kysyä että mikä itkettää ja olla asian käsittelyssä apuna.

Täytyy myöntää että tämä aika pienten lasten kanssa on todella hektistä. Niin monen asian yhdistäminen samaan pakettiin toimivaksi arjeksi ei tapahdu kovin helposti. Monesti huomaan että vasta ilataisin osaan pysähtyä ja ajatella sitä miten onnekas olen. Kaikki päivän kiukut unohtuvat ja nukkumaan mennessä kertailemme päivän kivoimmat jutut, pussailen lapset puhki ja kerron että rakastan. Tiedän että näitä aikoja tulee vielä jonain päivänä ikävä.

DSC_0190 kopio_DSC0034

Saatan olla välillä kohtuuton äiti, huutaa ja raivota, lipsua rajoissa ja komentaa turhan kovaa. Samalla olen kuitenkin paras äiti näille lapsille. Haluan opettaa heille sosiaalisuutta, toisten arvostamista, pienistä asioista nauttimista ja kohteliaisuutta. Toivon että osaisin kannustaa heitä kaikessa siinä mitä he haluavat tehdä. Haluaisin osata rohkaista vaikka itseäni pelottaisikin. Toivon että lapsemme oppisivat ymmärtämään sen, että heidän ei ikinä tarvitse muuttaa sitä millaisia ovat, niin kauan kuin se ei vahingoita muita. Toisaalta toivon heidän ymmärtävän että tässä maailmassa pystyy uskomattomiin tekoihin kun vaan luottaa itseensä ja kunnioittaa elämää. Niin paljon haluaisin opettaa ja niin paljon opin kokoajan itse. Toivottavasti osaisin olla sellainen äiti ketä halutaan tulla halamaan vielä vuosienkin päästä. Se kiintiö ei koskaan tule täyteen.

DSC_0374 kopio

Suorittamisen synti

Kun ajattelen viime syksyä, muistan pääni sisällä kulkeneen ajatusrallin joka harvoin jätti minut rauhaan. Olin stressaantunut työasioista, kotona olosta sekä sairastuneesta isästäni. Olin lasten kanssa kotona, mutta tunsin että minulla oli kova tarve jo päästä tekemään omia asioita. Halusin panostaa töihin, mutta aikaa ja mahdollisuuksia oli hyvin vähän. Tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten enää osannutkaan niin paljon nauttia lasten kanssa kotona olosta, sekä siitä etten tehnyt töitä. Kun lähdin lasten kanssa puistoon, tunsin huonoa omatuntoa siitä ettei otettu koiraa mukaan. Kun tein kotitöitä, tunsin huonoa omatuntoa siitä etten leikkinyt lasten kanssa, ja päinvastoin. Olin jatkuvassa suorittamisen kierteessä ja tuntui että jokainen hetki täytyi käyttää tehokkaasti. Ei ollut lupa pötkähtää sohvalle kesken päivän. Vasta jälkeenpäin tajusin ajatella ettei se ole ihan normaalia.

_DSC0123 kopio

Tässä lapsiperhearjessa tosiaan tuntuu usein siltä, että jos haluaisi pitää kaiken järjestyksessä, ehtiä käymään omilla harrastuksilla, tekemään töitä, laittamaan ruokaa, leikkimään lasten kanssa, ulkoiluttamaan koiraa, viettämään yhteistä laatuaikaa ja tapaamaan ystäviä, niin käytössä täytyisi olla minuuttiaikataulu jonka mukaan mennä. Onneksi kuitenkin olen oppinut sietämään aika paljon. Nykyisin pystyn usein jopa ottamaan päiväunet, vaikka tiedän että tehtävää olisi paljon. Täytyy myös sietää sitä että juuri eilen imuroidut ja luututut lattiat ovat taas täynnä koiran tassun jälkiä, sekä hiekkaa. Siedän myös sen, että lumen alta entisen kukkapuskan paikalta paljastui taas se koiran kaivama kuoppa ja että viikonloppuisinkin herään lasten kanssa päivän touhuihin vaille kahdeksan vaikka miten väsyttäisi. Tai no, välillä siedän ja välillä saan hermoromahduksen.

_DSC0018 kopio

On täytynyt oppia nauttimaan pienistä hetkistä. Nykyisessä arjessa se tarkoittaa sitä, että viikonloppuaamuisin otan kupin kahvia ja kääriydyn sohvalle viltin alle ensimmäiseksi puoleksi tunniksi ennen aamupuuron keittoa, tai sitä että voin rauhassa siivota ja laittaa ruokaa lasten leikkiessä keskenään pihalla. Myös se, että kuopuskin voi jo ruokailla itsenäisesti tuntuu helpottavalta. Voin keskittyä omaan syömiseeni.

Olen huomannut että omaan suorittamiseeni ja stressin purkamiseen parasta lääkettä on se, kun menen hetkeksi kävely- tai juoksulenkille metsään. Siellä kuunnellessa hiljaisuutta ja luonnon ääniä tuntuu että aika pysähtyy. Silloin osaa myös katsoa omaa arkea vähän kauempaa. Pystyy näkemään paremmin ne asiat mitkä on hyvin. Ei se tieteellinen tutkimus stressin lievittämisestä metsässä oleskelulla ole ollenkaan keksittyä. Samallahan olen myös tehokas. Käytän koiran, saan omaa aikaa ja vieläpä liikuntaa. Ähhh… mutta taas tuo sama suorituskeskeinen ajattelu. Ei siitä irti päästäminen ole niin helppoa!

Toisaalta, tuo suorittaminen voi myös johtua siitä että on vaan niin paljon asioita joita haluaisin tehdä! Huomaan saavani nautinnon siitä, kun saan monta kärpästä yhdellä iskulla. Äänikirjan kuuntelu samalla kun siivoan, koiran käyttäminen juosten, lasten kanssa ulkoilu ja pihatyöt. Huvi ja hyöty samalla kertaa.

DSC_0155 kopio

Tuo tehokkuus ajattelu kyllä nostaa aika ajoin päätään ja saa minut siirtymään tekemisestä toiseen ilman lepohetkiä. Tärkeää kuitenkin on että nyt tiedostan sen. Tärkeää on myös se, että osaisi nauttia niistä asioista mitä kulloinkin tekee. Aiemmin todella ajattelin että minulla ei ole mahdollisuutta pysähtyä kesken päivän lepäilemään, vaikka välillä olisin tosiaan ollut sen tarpeessa. Nyt tuntuu että arki on myös paremmin tasapainossa, kun olen päässyt toteuttamaan itseäni enemmän. Ehkä se viime syksyinen stressi saikin minut toimimaan tehokkaammin omia unelmiani kohti. Tajusin ettei pelkkä kotona oleminen enää riitä. Voi kun sitä aina osaisi kuunnella itseään ja hyväksyä nekin vaiheet kun tuntee polkevansa paikallaan. Tälläkin hetkellä välillä mietityttää se, että onnistunko saamaan tarpeeksi töitä. Tulenko pärjäämään sillä osaamisella mitä minulla on. Olenko tarpeeksi hyvä.

Ehkä parasta on olla miettimättä liikaa. Jos vaan osaisi keskittyä asioihin yksi kerrallaan ja tehdä niitä juttuja mistä nauttii. Omia tavotteita kohti voi kulkea askel kerrallaan ilman pakonomaista suorittamista. Elämästä on mahdollista tehdä juuri omannäköistä kun vaan tietää mitä haluaa. Jos jotakin niin sitä on hyvä pysähtyäkin välillä miettimään.

Uskot kohtaloon tai et, se on ihan sama kunhan ajattelet, Tää sekunti itsensä kantakoon, se on kaiken aa ja oo. Mut jos tuijotat vaan yhtä puuta koko metsä voi kadota, Mut jos sä näet vaan metsän et ehkä huomaa puuta hienointa.

Haloo Helsinki – Vihaan kyllästynyt

DSC_0168