Tunnistatko maskuliinisuuden ja feminiinisyyden ihmissuhteissasi?

Syyskuun alussa Joensuun Sokos hotel Kimmelissä puhuttiin meille kaikille tärkeästä asiasta, nimittäin rakkaudesta. Tara Lange on kirjailija, valmentaja, Tajunnan Virtaa-podcastaaja ja suosittu luennoitsija. Taran Rohkeat askeleet kohti rakkautta -luento toi hauskalla tavalla ymmärrystä useimpiin parisuhteen ongelmakohtiin feminiinisyyden ja maskuliinisuuden näkökulmasta katsottuna. Luennolla ei osoiteltu ketään sormella tai nostettu esiin kenenkään ”huonoja puolia”, päinvastoin. Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden tunnistaminen toi ymmärrystä moneen arkiseen asiaan ja sai kuuntelijat nauramaan tutulta kuulostaville tilanteille.

Tara kertoi siitä, miten usein rakkauden huumassa ihastumme toisessa ihmisessä samanlaisuuteen. Ihastumme ikäänkuin peilikuvaamme. Alkuun tuntuu siltä että ”Mehän olemme niin samanlaisia ja ajattelemme kaikesta täysin samalla tavalla!”. Kuitenkin myös jokin erilaisuus toisessa viehättää. Ajan myötä tuo erilaisuus alkaa kuitenkin korostua ja huomaatte olevanne toistenne vastakohdat. Tuo vastakohtaisuus voi viedä jopa raivon partaalle. Toisen ajatuksia tai käytöstä on ehkä vaikea sietää. Taran mukaan parisuhde alkaa vasta siinä kohtaa kun alkaa ärsyttää. Voitte yhdessä päättää haluatteko kasvaa yhdessä ja oppia, vai annatteko erilaisuuden viedä teidät erilleen. ”Me ikäänkuin kasvoimme erilleen.” Tuo erilaisuus on kuitenkin se jossa molemmilla on mahdollisuus oppimiseen ja kasvuun.

Vaikka maskuliinisuus liitetäänkin miehisyyteen ja feminiinisyys naiseuteen, niin se ei kuitenkaan ole sukupuolisidonnaista. Yleensä ihmisillä jompi kumpi puoli on toista vahvempi, mutta sekä miehistä että naisista olisi hyvä löytyä molempia. Yleensä se mikä määrittää oletko enemmän maskuliininen vai feminiininen on se, että samaistut enemmän jompaan kumpaan vanhempaan ja alat toimimaan samalla tavalla. Voit esimerkiksi alkaa kopioimaan äitisi maskuliinista käytöstä, jossa nainen on aina perheen pää ja asioista päättävä henkilö. Tai jos esimerkiksi feminiininen isäsi on sinulle läheisempi tai muuten esikuvasi, voit alkaa toimimaan enemmän hänen tavallaan.

Feminiisyyteen liittyy vahvasti esimerkiksi tunteet, myötätunto, kuuntelu, kärsivällisyys, ymmärtäväisyys, pehmeys, hellyys, intuitiivisuus, hetkessä eläminen ja ihmissuhteiden ajatteleminen. Kuten tästä voi päätellä, feminiiniset ihmiset tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Kuitenkin feminiinisyyteen liittyy myös turvallisuushakuisuus, epävarmuus ja harkitsevuus. Feminiinisen henkilön haasteena onkin mm. omien puolien pitäminen, päätöksenteot sekä rohkeus ilmaista esimerkiksi vihan tunteita. Äärimmäisen feminiininen ihminen ajattelee niin paljon muita, kuuntelee ja ymmärtää, että hän helposti unohtaa itsensä ja omat tarpeensa. Liika kiltteys ei tee kenellekään hyvää. Feminiinen ihminen on juuri oikea henkilö antamaan pienille lapsille heidän tarvitsemaansa pehmeää rakkautta, joka vaatii paljon katseita, hoivaa, läheisyyttä ja ymmärrystä. Siksi useimmiten juuri äidit herkistyvät näille aisteille, jotta he voisivat parhaiten vastata vauvan tarpeisiin.

Kun feminiininen ihminen on hyvä pienten lasten kanssa, niin maskuliinista kovaa rakkautta tarvitaan taas viimeistään lasten teini-iässä, jolloin pelkät kauniit sanat eivät enää riitä.

Maskuliinisuuteen taas kuuluu mm. kovuus, päätöksenteot, rajojen asettaminen ja rikkominen, viha, rohkeus, teot, haasteet, haaveet ja päämäärätietoisuus. Maskuliinisilla henkilöillä on hyvin usein jokin päämäärä jota kohti he pyrkivät. He ovat hyviä johtajia ja usein menestyvätkin hyvin työelämässä. Haasteena maskuliinisilla ihmisillä kuitenkin on ihmissuhdetaidot. Jos maskuliinisuus on äärimmäistä, kovaa ja sulkeutunutta, on silloin kenenkään kovin vaikea päästä lähelle. Tästä esimerkkinä tulee juuri mieleen tyypillinen esimerkki menestyneestä lääkäristä, joka latelee potilaille totuuksia näyttämättä juurikaan kiinnostusta potilaan tunteita kohtaan. Kun feminiininen ihminen on hyvä pienten lasten kanssa, niin maskuliinista kovaa rakkautta tarvitaan taas viimeistään lasten teini-iässä, jolloin pelkät kauniit sanat eivät enää riitä. Tässä juuri on loisto esimerkki siitä, miten molempia puolia tarvitaan.

Ei siis ole niin että yksinomaan feminiinisyys tai maskuliinisuus olisi huono tai hyvä asia. Kummastakin löytyy molempia. Ihanteellista olisi silloin, kun löytäisi tasapainon näiden kahden välille. Feminiinisen henkilön olisi hyvä saada lisää rohkeutta niin, että hän voisi paremmin puolustaa itseään ja tehdä rohkeita päätöksiä. Monelle feminiiniselle henkilölle myös vihan tunteet ovat sellaisia joita on vaikea hyväksyä sekä ilmaista ja sen vuoksi kätkettyä vihaa voi olla vuosienkin takaa. Maskuliiniset ovat taas rohkeampia ilmaisemaan vihaansa, mutta oppia voisi tulla esimerkiksi siihen miten vihan voisi ilmaista niin, että toisen tunteet tulisi otettua paremmin huomioon. Haastavaa maskuliinisille voi olla myös surun näyttäminen ja ylipäätään tunteista puhuminen. Jos parisuhteessa on kaksi ääripäätä, voi yhteiselo olla melko haastavaa. Tavoitteena silloin olisi tasapainon löytyminen.

Omalta mukavuusalueelta poistuminen voi tuntua erittäin epämiellyttävältä. Tämä on kuitenkin juuri sitä kasvua ja oppimista, jota elämässä kuuluukin tehdä.

Miten sitten tasapainon voi saavuttaa jos toinen ei vaan muutu? Siinäpä se. Silloin asiaa on hyvä lähteä kehittämään toisesta suunnasta, eli itsestäsi. Toista on hyvin vaikea muuttaa, mutta jos muutat itseäsi niin annat silloin mahdollisuuden myös toiselle muuttua. Jos olet äärimmäisen maskuliininen, voi olla alkuun hankalaa opetella koskettamaan, katsomaan silmiin, kertomaan tunteista tai näyttämään välittämistä. Feminiinisen haasteena voi olla juuri vihan tunteiden näyttäminen, päätösten tekeminen ja Ei sanan sanominen. Kaikkea voi kuitenkin oppia. Alkuun voi tuntua että olet kompasteleva hirvenvasa joka ottaa ensi askeleitaan. Omalta mukavuusalueelta poistuminen voi tuntua erittäin epämiellyttävältä. Tämä on kuitenkin juuri sitä kasvua ja oppimista, jota elämässä kuuluukin tehdä. Voit toki valita myös mukavuusalueen. Sen hintana voi kuitenkin olla se, että toinen kasvaa ja sinä jäät paikoillesi.

Maskuliinisilla ja feminiinisillä on olemassa tyypillisiä tarpeita, jotka tiedostamalla voit oppia antamaan toiselle sitä mitä hän tarvitsee. Feminiinisiä tarpeita ovat: NÄE MINUT, KOSKETA MINUA, KUUNTELE MINUA, TUNNE MINUT ja KUNNIOITA TUNTEITANI. Juurikin tunteet ja niiden kuuleminen ja ymmärtäminen on feminiinisille erittäin tärkeää. Usein ei tarvita edes ratkaisuja, kuten maskuliininen mies voi helpoisti asian tulkita, vaan riittää kun ymmärtää. Myös esimerkiksi lasten itku pyritään usein lopettamaan sanomalla ”älä itke” tai kääntämällä huomio muualle. Itkukin on tärkeä hyväksyä ja ymmärtää.

Maskuliinisia tarpeita ovat: KEHU MINUA, KANNUSTA MINUA, ARVOSTA MINUA ja HAASTA MINUA. Maskuliininen ihminen tarvitsee erityisesti vapautta ja haasteita. He ovat hyvin usein menossa kohti jotakin uutta, johon kannustaminen ja arvostus on toivottua. Maskuliiniset näyttävät usein arvostuksensa myös muita kohtaan tekojen, ei niinkään sanojen kautta.

Näitä tarpeita ajatellen voidaan miettiä esimerkiksi huonosti voivia nuoria yhteiskunnassamme. Voisiko paha olo kummuta siitä, että edellämainitut tarpeet eivät ole tulleet tyydytetyiksi. On kuitenkin kyse aika perus asioista, jotka eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä kaikille. On myös kovin vaikea antaa toiselle sitä, mitä ei ole itse saanut. Jos kuitenkin olet aikuinen ja sinulla on lapsia, voit aloittaa siitä että annat itse itsellesi niitä asioita joista olet jäänyt vaille. Sen myötä voit lopettaa kierteen ja alkaa antamaan tarvittavia asioita myös lapsillesi.

On siis hyvin tärkeää että erilaiset tarpeemme tulevat nähdyksi ja kuulluksi ja että saamme niitä asioita joita kaipaamme. Yksi tapa tarkastella parisuhdetta, tai oikeastaan mitä tahansa suhdetta on maskuliinisuuden ja fiminiinisyyden kautta. Vaikka tasapainon löytyminen niiden välille onkin tärkeää, niin parisuhteessa samanlaisuus ei kuitenkaan ole tavoite. Siinä vaiheessa ihtohimon on vaarana sammua. Kaksi maskuliinista tai kaksi feminiinistä harvoin vetävät toisiaan puoleensa. Omaa suhdetta on kuitenkin hyvä elävöittää sen sijaan että toimisi aina samalla tavalla. Jos olet esimerkiksi feminiininen mies, voit kokeilla lisätä eroottista jännitystä ottamalla ohjat käsiisi. Maskuliinisena naisena taas, voit korostaa naisellisia puoliasi ja kokeilla pehmeämpää lähestymistapaa. Itse ajattelen sen myös niin, että voi olla aika raskastakin olla aina joko feminiininen tai maskuliininen. Feminiininen henkilö voi kuormittua kaikkien kuuntelemisesta ja auttamisesta sekä ylipäätään siitä että suhtautuu kaikkeen niin tunteella. Maskuliiniset saattavat taas väsyä olemaan vahvoja ja pärjääviä. Jos tunnistat näitä itsessäsi tai toisessa, niin voit ehkä paremmin ymmärtää asioita ja olla toisen apuna siinä, missä hän tarvitsee ymmärrystä. Ole ymmärtäväinen myös itsellesi. Anna tunteesi näkyä, olivat ne sitten vihaa tai surua. Hyväksy se millainen olet, mutta rohkaise itseäsi astumaan myös epämukavuusalueelle. Hyväksy epätäydellisyys itsessäsi sekä toisessa. Se avaa ovia ymmärrykseen ja kasvuun.

Niitä ketä aihe kiinnostaa suosittelen lukemaan Taran kirjan Ilman sinua ei olisi minua. Voit myös tutustua Taran pitämiin luentoihin ja retriitteihin hänen nettisivuillaan sekä kuunnella Taran ja Sanna Tertsusen Tajunnan virtaa podcasteja, joissa keskustellaan rehellisesti mm. tunteista, traumasta, parisuhteesta, vanhemmuudesta, kasvusta, kasvukivuista.

Teksti on kirjoitettu Taran luentoa referoiden, mutta olen myös lisännyt siihen omia ajatuksiani ja näkemyksiäni aiheeseen liittyen.

Miten suhtautua surevaan?

 

DSC_9800 kopio

 

Viime aikoina olen pohtinut paljon surua ja sitä miten eri tavalla ihmiset käyvät sitä läpi. Toiset haluavat puhua, mutta joillekin se tekee liian kipeää. Osa haluaa käydä surua läpi yhdessä muiden kanssa ja jotkut taas vetäytyä yksinäisyyteen. Surun käsittelyyn ei taida olla olemassa yhtä oikeaa tapaa, eikä myöskään siihen miten sureva olisi hyvä kohdata. Se varmasti pelottaa. Ei haluaisi sanoa mitään tyhmää. Myös se voi mietityttää että haluaakohan läheisensä menettänyt että osanotot tullaan sanomaan paikassa kuin paikassa. Mitä jos tapaatte kaupan kassajonossa. Olisiko parempi vaan puhua jostain muusta, tai olla niin kuin ei huomaisikaan?

DSC_1243 kopio

 

Oman isäni kuolemasta on nyt puoli vuotta ja itselleni aiheesta puhuminen on ollut hyvin helpottavaa. Ennen en tykännyt itkeä muiden nähden, mutta nykyään se on helpompaa. Minua ei siis ole haitannut jos asia on otettu puheeksi isossakin joukossa ja hautajaisetkin koin voimaa antavana. Oli ihanaa kokea surua yhdessä muiden kanssa. Toki on ollut myös aika jolloin isän kohtalo on suututtanut, eikä sitä olisi halunnut uskoa todeksi. Se vaihe oli silloin kun isä vielä eli ja kävi läpi sairauttaan. Lopulta ei kuitenkaan voinut muuta kuin hyväksyä tilanteen ja tuntea suru niin voimakkaana kuin se tuli. Kaikki toisilta ihmisiltä saatu tuki tuntui hyvältä. Tiesi ettei ollut surun kanssa yksin.

Ymmärrän myös että oma tilanteemme on ollut hyvin luonnollinen ja olemme ehtineet sopeutua tilanteeseen ja kokea surua pidemmän aikaa jo ennen isän poismenoa. En osaa kuvitella miltä suru voi tuntua silloin kun se todella yllättää. Luulen että silloin asia olisi paljon vaikeampaa hyväksyä. Niin paljon asioita jäisi sanomatta ja tekemättä. Niin paljon kysymyksiä. Entä jos?

DSC_1272

Surun kokeminen on niin yksilöllistä, että sen suhteen on hyvä kuulostella ja kunnioittaa jokaisen omaa tapaa. Itse olen tykännyt puhua paljon, mutta en voi sillä olettamuksella kohdata toista surevaa. Mielestäni on hyvä osoittaa surevalle se, että olet nähnyt hänet ja olla avoimena jos hän haluaa kääntyä puoleesi. Luulen että ymmärtävä halaus ihan ilman sanojakin kertoo sen että välität. Itselleni tulleet viestit ja sanat kuten ”otan osaa”, ”voimia” ja ”jaksamista” ovat kaikki tuntuneet siltä, että meistä välitetään. Kuitenkin myös puhumattomuus voi olla merkki siitä että huomioi toisen surun. Ei halua muistuttaa aiheesta ja saada taas itkua tulemaan. Sen vuoksi koen tärkeänä sen, että sureva itse myös osaisi pyytää apua jos tuntee sitä tarvitsevansa ja ottaisi asian puheeksi jos kokee puhumisen helpottavana. Toisten on todella vaikeaa miettiä millä tavoin osaisi olla parhaiten avuksi. Tässä kuitenkin omakohtaisia vinkkejä siihen miten voit kohdata surevan:

  1. Ota yhteyttä tavalla tai toisella.
  2. Kuuntele jos sinulle halutaan kertoa.
  3. Kohtaa rohkeasti. Jo katse ja hiljainen halaus kertoo että välität.
  4. Kysy voitko olla jossakin avuksi.
  5. Älä unohda, vaan muista että suru ja ikävä kulkee mukana pitkään.
  6. Ehdota jotain arjesta poikkeavaa kun aikaa on hieman kulunut.
  7. Ole läsnä.

Uskon että toiset ihmiset eivät tarkoita puheillaan tai puhumattomuudellaan pahaa. Kyse on ainoastaan siitä, että olemme erilaisia. Suru voi olla pelottava asia, etenkin jos sitä ei ole käynyt itse läpi. Mielestäni suruvalittelujen vieminen surutaloon vaatii rohkeutta niiden viejältä. Ymmärrän kuitenkin hyvin myös sen, että kaikki eivät niitä jaksaisi ottaa vastaan.

DSC_9888 kopio

Itse ajattelin isäni hautajaisista niin, että olisi ollut ihana jos olisimme pystyneet siellä myös nauramaan. Isäni oli iloinen ja vitsikäs mies ja uskon että hänen mielestään nauru olisi tehnyt tilaisuudesta paremman. Samaa toivoisin myös omiin hautajaisiini. Haluaisin että siellä muisteltaisiin minua monella tapaa. Itkeminen on hyvä ja se puhdistaa mieltä, mutta mielestäni myös nauru ja hyvät iloiset muistot kuuluvat asiaan. Ehkä täytyykin alkaa koostamaan kansiota, johon kerään kaikista hölmöimmät ja hauskimmat kuvani. Niistä voi sitten koostaa hulvattoman videon sopivan menevällä taustamusiikilla. Surulla ja itkulla on paikkansa, mutta niin on myös hyvillä muistoilla. Ikävä on edelleen se joka itkettää, mutta samalla tunnen myös kiitollisuutta. Kiitollinen olen kaikesta siitä mitä yhdessä koimme. Niitä on ihana muistella, ja välillä vähän nauraakin.

Terveiset taivaasta

Viime lauantaina meidän perheellä oli jälleen yksi surullinen päivä, sillä kävimme hautaamassa isän uurnan. Ikävä pääsi taas iskemään kovemmin. Myöhemmin sinä päivänä saimme kuitenkin helpotusta ikävään kun pääsimme kuulemaan isän terveiset meille kaikille. Ymmärrän hyvin jos tätä on vaikea ymmärtää. Meille asiaan ei kuitenkaan ole mitään epäselvyyttä.

DSC_7243 kopio

Kyselin useamman kerran toisten mielipidettä siihen, mitä mieltä he olisivat jos soittaisimme meediolle. Halusin saada yhteyden isään. En kuitenkaan saanut kovin selkeää myöntävää tai kieltävää vastausta, joten tein lopulta päätöksen ja varasin puhelinajan meedio/selvänäkijä Marja Vidgrenille. Äitini ei ollut liian innostunut ja ajatus tuntui hänestä hieman pelottavaltakin. Saimme kuitenkin pian huomata ettei tässä ole mitään mitä tarvitsisi pelätä.

Marja tiesi ennalta sen että kyseessä oli isäni ja että olimme haudanneet uurnan sinä päivänä. Kerroin laittaneeni puhelimen kaiuttimelle, mutta hän ei alkuun tiennyt että myös äitini ja siskoni olivat kuulolla. Olimme kokoontuneet yhteen huoneeseen ja minulla oli muistiinpanovälineet. Marja aloitti kanavoinnin. Kirjoitan Marjan välittämät terveiset nyt isän kertomana.

Isä aloitti mainitsemalla meidät lapset. Hän kertoi että on kolme lasta sekä lastenlapsia. Mainitsi pojan, mutta sanoi että on muitakin ja muistaa meidät kaikki. Hän kertoi että siellä hän köllöttelee ja kaikki on hyvin. Mainitsi sairaalahoidosta ja että näki tilanteen jossa kaikki olimme siinä ympärillä. Nyt hän lepuuttaa jalkojaan. Veri kiertää taas ja voimat palautuu. Hänen äitinsä, pieni nainen oli ollut siellä vastassa. Lähdön hetkellä oli ollut rauhallinen olo, mutta poismeno oli myös pelottanut. Siinä vaiheessa ei vielä tiennyt että voi herätä heti toisella puolella.

Isä kuvaili kotitalon jossa silläkin hetkellä olimme sekä pihamaan ympäristöä. Laittoi käden sydämelle. Äitiä kertoi taputtavansa olkapäälle sanoen ”tässähän olen” ilkikurinen ilme kasvoillaan. Pyysi kertomaan terveisiä. Hän kuvaili myös lempituolinsa sekä itsensä istumaan ulkosaunan eteen kesäiseen maisemaan. Tuumasi että ”ties vaikka kaljan ottais” js kertoi että on hyvä olla. Sanoi että ulkosaunaa pitää lämmittää. Isä kuvaili myös meidän rannan ja itsensä kumpparit jalassa hyppäämässä veneeseen ja soutavansa saarelleen. Kertoi että pystyy edelleen vierailemaan kaikissa rakkaissa paikoissa, eikä siis ole menettänyt mitään. Sanoi ettei tunne surua. Pian taas nähtäisiin.

Meille tytöille hän kertoi terveiset myös erikseen. Minua hän kannusti työasioissa. Että täytyy ottaa vastaan uudet mahdollisuudet, jotain uutta on vielä tulossa. Kannusti myös pitämään yllä kielitaitoa. Katkaisin juuri alkuvuodesta useamman vuoden venäjänkielen opiskelun, mutta isän mielestä taito tulisi tarpeeseen. Tiesi myös että niska-hartiaseutu on aika jumissa ja sanoi että pitää muistaa venytellä. Vanhinta siskoa onnitteli talokaupoista ja keskimmäiselle antoi onnenpotkua tuleviin koitoksiin. Ohjeisti meitä myös että perintöasioista on turha sitten kiistellä ja toivoi että kävisimme lapsuudenkodissamme kaikki edelleen yhdessä. Ehdotti että ehkä joku pojista (lastenlapsista) ostaisi talon myöhemmin. Se on asia jota olemme viimeaikoina paljon miettineet.

Äitiä isä otti käsistä kiinni ja neuvoi juomaan vettä, sillä nivelet tarvitsevat sitä. Äidillä on käsissä nivelrikko. Pyysi äitiä myös rentoutumaan, lähtemään kylpylään ja tanssimaan. Elämästä pitäisi nauttia. Antoi myös erityiskiitokset hyvästä ruuasta sekä hyvästä huolenpidosta. Toivoi että se on ollut myös toisinpäin. Pahoitteli jos jotakin jäi sanomatta, mutta ehdotti että selvitellään asiat kunhan taas tavataan.

Isä kertoi että siellä on paljon tuttuja. Mainitsi niistä äitinsä, isänsä Reinon (näyttäen Reino tohvelia), ystävänsä Matin sekä veljensä. Kertoi että ”niimpä taas nähtiin!” Nyt on aikaa taas kyläilyyn. Isä sanoi että on meitä lähellä ja antaa kyllä itsestään merkkejä. ”Tietäkää että hän ei oo poissa”. Pitäkää huolta ja sovitella pitää. Muistutti siitä että hän eli hyvän elämän. Lapsille ei vaan aina ollut aikaa. Ei ehtinyt ottaa tarpeeksi syliin. Mutta aika oli silloin sellainen ja kaikesta selvittiin. Pyysi meitä luottamaan ja nauttimaan hetkistä. Lopuksi myös ylättyi siitä miten kaunopuheiseksi oli heittäytynyt. Eihän hän tavallisesti sillätavalla. Tällä hän kuitenkin sai meidät jälleen nauramaan, tavalliseen tapaansa.

Puhelu vahvisti meille kaikille sen että kuolemaa ei todella tarvitse pelätä ja että sitä voi olla vielä lähellä vaikka ei nähdäkään. Myös äidillä ollut epävarmuus asiaa kohtaan katosi. Ei tuota viestiä olisi voinut kertoa kukaan muu. Jokainen toki uskoo siihen mihin tahtoo, mutta meidän perheellä on nyt rauha ja hyvä mieli. Parempia terveisiä ei olisi osattu toivoa. Uskomaton taito voikin ihmisellä olla. Lämpimät kiitokset kuuluvat Marjalle ❤ Ehdottomasti paras juttu pitkään aikaan.

”Pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna?”

DSC_0707

Marja Vidgren on Iisalmessa asuva meedio/selvänäkijä, joka on tehnyt työtä seitsemän vuotta päätyökseen. Hän tekee yksityis- sekä ryhmäistuntoja Iisalmessa, sekä kanavointeja puhelimessa. Hän myös maalaa tauluja ja pitää intuitiivisen maalaamisen kursseja.

http://www.marjax.fi/

Terveiset sinne taivaaseen

On isänpäivä ja taas tulee itku. Viime aikoina olen itkenyt kaupan hedelmäosastolla, kahvilassa, venäjän tunnilla, yksin autossa ja yhdessä muiden kanssa. Vaikka asiaan on saanut totutella heinäkuusta lähtien, niin se satuttaa edelleen. Tavallaan sen ymmärtää, mutta kuitenkin on vaikea tajuta. Tänä marraskuuna, sekä kaikkina tästä eteenpäin lähetän isänpäiväonnittelut taivaaseen.

_DSC0892 kopio

Olen onnellinen siitä että isä omien sanojensakin mukaan, eli hyvän elämän. Perusti perheen, elätti sen pienen maatilan tuloilla. Rakensi talon ja navetan, sai ne velattomiksi. Yhdessä äidin kanssa piti perhettä koossa, vaikka varmasti oli vaikeitakin aikoja. He myös kasvattivat minusta ja siskoistani melko hyviä tyyppejä. Suhteellisen normaaleja, luulisin. Minut isä opetti käymään juoksemassa. Edelleen teen juoksulenkkejä, enkä pelkää pimeää. Pienenä tyttönä olisin tuskin lähtenyt yksin juoksemaan pimeää tietä pitkin. Maalla ei ollut katuvaloja. Perin myös paljon isäni luonnetta. Jos joku vaate tai tavara on kadoksissa, niin sen on kyllä joku muu laittanut jonnekin. Itse syytän usein kotitonttua. Isällä taisi olla yleensä se pirun ystävä maan uumenista.

Koska luonteeni on paljon samanlainen kuin isälläni, niin ymmärsin häntä monessakin tilanteessa hyvin. Ymmärsin senkin miten ruoka-aineita katosi jääkaappiin, koska niitä ei ensi katsauksella siellä näkynyt. Äiti opetti joka kerran että ne saattoivat piileskellä jonkin muun tuotteen takana. Ehkä myös pitkää pinnaa olen isältä perinyt. Paljon on mahdollista sietää ja suodattaa, mutta sitten kun kuppi menee nurin niin sen huomaavat muutkin. Sen jälkeen taas kestää tovin ennen kuin on pelkoa kupin täyttymisestä.

Mielestäni isä osasi nauttia elämästä. Työurallaan hän teki kovasti töitä, eikä ollut kokonaan jouten eläkkeellä ollessaankaan. Pakollisten hommien loputtua, löytyi aina jotain tekemistä, projektia tai korjaamista. Kuitenkin myös lepo ja harrastukset kuuluivat vahvasti isän arkeen. Päiväunet sohvalla kädet rinnan päällä ristissä ja päivittäiset hiihto- tai rullaluistelulenkit olivat asioita jotka harvoin jäi väliin. Viikonloppuna rentoutuminen oli parasta isolla porukalla, saunoen ulkosaunassa, yhdessä keskustellen ja nauraen, drinkkejä juoden. Ei huonoon kuntoon, vaan hauskuuteen asti. Myös itselleni maistui usein isän tekemät tötteröt, eli drinkit. Saatoin ehkä lisätä lorauksen lantrinkia.

Onneksi pahin tuska alkaa olla jo ohitse. Enää on jäljellä kova ikävä, sekä suru mm. siitä etteivät omat lapset ehtineet nauttia ukin seurasta pidempään. Toki sama koskee myös itseäni, koko muuta perhettä, ystäviä ja sukulaisia. Eihän meistä kukaan olisi halunnut hänestä luopua. Niin tämä elämä vaan kulkee. Jokainen lähtee täältä ajallaan. Onneksi meille annettiin hyvin aikaa hyvästellä ja surra yhdessä. Oma esikoiseni 3v on osannut meitä ihanasti lohduttaa: ”Ei tarvitse olla paha mieli. Me kaikki mennään sinne taivaaseen ja sitten taas nähdään ukki”.

Rakkaat terveiset sinne taivaaseen, juhlitaan sua taas uudelleen ❤     https://www.youtube.com/watch?v=wRujrisDwZg

DSC_8127 kopio