Luonnollista, eläinystävällistä kosmetiikkaa

DSC_1353 kopio

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sopivaa tuotesarjaa jonka voisin ottaa itselleni käyttöön, sekä myyntiin liikkeelleni. Kriteerinä on ollut se, että se olisi laadukasta luonnonkosmetiikkaa monipuolisella valikoimalla. Useampi sarja on käynyt mielessä, mutta en ole vielä kuitenkaan lähtenyt investoimaan myyntituotteisiin. Asiakkaat ovat usein kiinnostuneita esimerkiksi meikeistä joita käytän, joten olisihan se hyvää palvelua jos minulla olisi tarjota tuotteita asiakkaille kotiinkin.

Löysin hiljattain Cosmopharman tuotteet ja sain sovittua tapaamisen lähimmän edustajan kanssa. Häneltä sain testiin laajan valikoiman tuotteita, johon kuului ihonhoito-, hiustenhoito- sekä meikkituotteita. Erityisesti Cosmopharman Organic sarja yllätti minut positiivisesti. Kauniit pakkaukset, ihanan miedot, luonnolliset tuoksut ja miellyttävät koostumukset saivat minut ihastumaan. Nämä tuotteet sisältävät siis 100% luonnollisia ainesosia, joten niitä voi hyvillä mielin käyttää siksi myös lapsille. Kaikkien ylimääräisten kemikaalien karsiminen on aina plussaa.

Yllä olevan kuvan tuotteet kuuluvat Organic travel kit matkapakkaukseen, jossa on 50ml shampoo, suihkusaippua ja vartalovoide. Todella hyvä valinta ottaa mukaan reissuun tai treenikassiin. Hinta 19,90€.

DSC_1355

Saman sarjan muut tuotteet joita pääsin kokeilemaan olivat Calendula Cream ja Peeling & Mask. Calendula Cream parantaa ja uudistaa näkyvästi ärtynyttä ihoa. Sisältää vain kasviperäisiä ainesosia ja on puhtainta voidetta mitä luonto voi tarjota. Hinta 25,90€. Jälkimmäistä Peeling & Mask tuotetta voi käyttää sekä kuorintana että naamiona. Käytön jälkeen iho tuntui puhtaalta ja pehmeältä. Naamio: Levitä paksu kerros puhdistetulle iholle, anna vaikuttaa 10-20 min ja huuhtele haalealla vedellä.
Kuorinta: Levitä paksu kerros puhdistetulle iholle. Hiero iholle pyörivin liikkein parin minuutin ajan ja huuhtele pois haalealla vedellä. Hinta 39,90€.

Vielä näitäkin tuotteita enemmän ihastuin saman sarjan Baby Shampoo & Wash puhdistusvaahtoon jo pelkästään sen super suloisen pakkauksen ansiosta. Tämä on siis lapsille tarkoitettu shampoo ja vartalonpuhdistustuote, joka on erittäin hellävarainen ja täysin vedetön. Tätä en siis päässyt vielä kokeilemaan, mutta lisään kyllä ehdottomasti ostoskoriin seuraavan tilauksen yhteydessä. Hinta 29,90€.

550

organic

Entisenä kampaajana myös luonnonmukaiset hiustuotteet kiinnostavat kovasti. Toisin kuin kasvoihin käytettävissä tuotteissa, hiustuotteissa pidän siitä että niissä saa olla voimakkaampi tuoksu. Cosmopharman Argan oil sarjasta pääsin kokeilemaan Shampoon, Hairmask Hiusnaamion sekä Hair Serum Arganöljyseerumin. Tuoksu oli mielestäni todella ihana, mutta ei kuitenkaan liian voimakas. Seerumi on loistava tuote erityisesti kuiville ja vaurioituneille hiuksille käytettäväksi pesun jälkeen kosteisiin hiuksiin ennen hiusten harjaamista. Jos taas haluat ennaltaehkäistä hiusten kuivumista, niin silloin Argan Oil Leave-in Hair Repair hoitobalsami on hyvä valinta. Tuote sisältää lämpösuojan sekä UV- suojan, joten voit käyttää sitä kesällä suojaamaan auringolta, sekä lämpökäsittelyjen, kuten suoristusraudan alle. Hinta 29,90€. Shampoo 24,90€, Hiusnaamio 39,90€ ja Seerumi 31,90€. Näissä todella hyvä hinta-laatusuhde (esim. hiusnaamio on 500ml).

DSC_1160

Mikä Cosmopharman tuotteissa on vielä parasta, niin niitä ei ole testattu elänkokein. Kuinka monesta käyttämästäsi tuotteesta tiedät onko niitä testattu eläinkokeilla? Se asia jää ehkä liian usein huomiotta. Cosmopharma on myös jäsenenä eläinten oikeuksia puolustavassa järjestössä PETA:ssa. Eläimistä välittävänä ihmisenä voit siis olla hyvillä mielin käyttäessäsi näitä tuotteita.

Koska itse vakuutuin näistä tuotteista, niin klikkaamalla tekstissä olevia linkkejä pääset minun verkkokauppaani katselemaan tuotteita ja tekemään mahdollisesti ostoksia. Voit myös esittää kysymyksiä tuotteisiin liittyen, tai pyytää päästä kokeilemaan tuotteita joista olet kiinnostunut. Meikeistä kerron tarkemmin toisessa julkaisussa.

FI95851_Inga_djurtester kopio

*Postaus sisältää suosittelulinkkejä. Linkin klikkaaminen ai aiheuta sinulle kuluja, eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivulla ja miettiä ostopäätöstäsi niin pitkään kuin haluat. Suosittelen vain niitä tuotteita, joita olen itse testannut, käyttänyt ja todennut toimiviksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s