Suorittamisen synti

Kun ajattelen viime syksyä, muistan pääni sisällä kulkeneen ajatusrallin joka harvoin jätti minut rauhaan. Olin stressaantunut työasioista, kotona olosta sekä sairastuneesta isästäni. Olin lasten kanssa kotona, mutta tunsin että minulla oli kova tarve jo päästä tekemään omia asioita. Halusin panostaa töihin, mutta aikaa ja mahdollisuuksia oli hyvin vähän. Tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten enää osannutkaan niin paljon nauttia lasten kanssa kotona olosta, sekä siitä etten tehnyt töitä. Kun lähdin lasten kanssa puistoon, tunsin huonoa omatuntoa siitä ettei otettu koiraa mukaan. Kun tein kotitöitä, tunsin huonoa omatuntoa siitä etten leikkinyt lasten kanssa, ja päinvastoin. Olin jatkuvassa suorittamisen kierteessä ja tuntui että jokainen hetki täytyi käyttää tehokkaasti. Ei ollut lupa pötkähtää sohvalle kesken päivän. Vasta jälkeenpäin tajusin ajatella ettei se ole ihan normaalia.

_DSC0123 kopio

Tässä lapsiperhearjessa tosiaan tuntuu usein siltä, että jos haluaisi pitää kaiken järjestyksessä, ehtiä käymään omilla harrastuksilla, tekemään töitä, laittamaan ruokaa, leikkimään lasten kanssa, ulkoiluttamaan koiraa, viettämään yhteistä laatuaikaa ja tapaamaan ystäviä, niin käytössä täytyisi olla minuuttiaikataulu jonka mukaan mennä. Onneksi kuitenkin olen oppinut sietämään aika paljon. Nykyisin pystyn usein jopa ottamaan päiväunet, vaikka tiedän että tehtävää olisi paljon. Täytyy myös sietää sitä että juuri eilen imuroidut ja luututut lattiat ovat taas täynnä koiran tassun jälkiä, sekä hiekkaa. Siedän myös sen, että lumen alta entisen kukkapuskan paikalta paljastui taas se koiran kaivama kuoppa ja että viikonloppuisinkin herään lasten kanssa päivän touhuihin vaille kahdeksan vaikka miten väsyttäisi. Tai no, välillä siedän ja välillä saan hermoromahduksen.

_DSC0018 kopio

On täytynyt oppia nauttimaan pienistä hetkistä. Nykyisessä arjessa se tarkoittaa sitä, että viikonloppuaamuisin otan kupin kahvia ja kääriydyn sohvalle viltin alle ensimmäiseksi puoleksi tunniksi ennen aamupuuron keittoa, tai sitä että voin rauhassa siivota ja laittaa ruokaa lasten leikkiessä keskenään pihalla. Myös se, että kuopuskin voi jo ruokailla itsenäisesti tuntuu helpottavalta. Voin keskittyä omaan syömiseeni.

Olen huomannut että omaan suorittamiseeni ja stressin purkamiseen parasta lääkettä on se, kun menen hetkeksi kävely- tai juoksulenkille metsään. Siellä kuunnellessa hiljaisuutta ja luonnon ääniä tuntuu että aika pysähtyy. Silloin osaa myös katsoa omaa arkea vähän kauempaa. Pystyy näkemään paremmin ne asiat mitkä on hyvin. Ei se tieteellinen tutkimus stressin lievittämisestä metsässä oleskelulla ole ollenkaan keksittyä. Samallahan olen myös tehokas. Käytän koiran, saan omaa aikaa ja vieläpä liikuntaa. Ähhh… mutta taas tuo sama suorituskeskeinen ajattelu. Ei siitä irti päästäminen ole niin helppoa!

Toisaalta, tuo suorittaminen voi myös johtua siitä että on vaan niin paljon asioita joita haluaisin tehdä! Huomaan saavani nautinnon siitä, kun saan monta kärpästä yhdellä iskulla. Äänikirjan kuuntelu samalla kun siivoan, koiran käyttäminen juosten, lasten kanssa ulkoilu ja pihatyöt. Huvi ja hyöty samalla kertaa.

DSC_0155 kopio

Tuo tehokkuus ajattelu kyllä nostaa aika ajoin päätään ja saa minut siirtymään tekemisestä toiseen ilman lepohetkiä. Tärkeää kuitenkin on että nyt tiedostan sen. Tärkeää on myös se, että osaisi nauttia niistä asioista mitä kulloinkin tekee. Aiemmin todella ajattelin että minulla ei ole mahdollisuutta pysähtyä kesken päivän lepäilemään, vaikka välillä olisin tosiaan ollut sen tarpeessa. Nyt tuntuu että arki on myös paremmin tasapainossa, kun olen päässyt toteuttamaan itseäni enemmän. Ehkä se viime syksyinen stressi saikin minut toimimaan tehokkaammin omia unelmiani kohti. Tajusin ettei pelkkä kotona oleminen enää riitä. Voi kun sitä aina osaisi kuunnella itseään ja hyväksyä nekin vaiheet kun tuntee polkevansa paikallaan. Tälläkin hetkellä välillä mietityttää se, että onnistunko saamaan tarpeeksi töitä. Tulenko pärjäämään sillä osaamisella mitä minulla on. Olenko tarpeeksi hyvä.

Ehkä parasta on olla miettimättä liikaa. Jos vaan osaisi keskittyä asioihin yksi kerrallaan ja tehdä niitä juttuja mistä nauttii. Omia tavotteita kohti voi kulkea askel kerrallaan ilman pakonomaista suorittamista. Elämästä on mahdollista tehdä juuri omannäköistä kun vaan tietää mitä haluaa. Jos jotakin niin sitä on hyvä pysähtyäkin välillä miettimään.

Uskot kohtaloon tai et, se on ihan sama kunhan ajattelet, Tää sekunti itsensä kantakoon, se on kaiken aa ja oo. Mut jos tuijotat vaan yhtä puuta koko metsä voi kadota, Mut jos sä näet vaan metsän et ehkä huomaa puuta hienointa.

Haloo Helsinki – Vihaan kyllästynyt

DSC_0168

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s