Australia muistot, osa 1. Epämukavuus kasvattaa

Viime aikoina minua on muistuteltu paljon Australiasta, jossa onnekkaana olen päässyt käymään kaksikin kertaa. Entinen työkaverini oli matkalla Australiassa ja laittoi minulle sieltä viestiä, lapset olivat kantaneet Australia kirjani esille olohuoneeseen ja radiosta tuli Haloo Helsingin kappale Maailman toisella puolen. Tuo kappale soi taustalla videossa jonka reissustani tein. Tuli tunne että tämä aihe nyt kaipasi tulla esille.

Ensimmäisen kerran kävin Australiassa vuonna 2008. Se oli osittain Lions Clubin sponsoroima kulttuurivaihdon nimellä ollut reissu. Silloin olin kaksi viikkoa Kengurusaarella paikallisen Lions Glubin jäsenen luona, yhden viikon leirillä johon osallistui nuoria ympäri maailman, kaksi viikkoa Melbournessa toisen isäntäperheen luona sekä muutaman päivän Sydneyssä muiden reissaajien kanssa. Tuo reilu viisi viikkoinen on ihan oma tarinansa, mutta nyt kerron enemmän viimeisimmästä käynnistäni.

Uudemman kerran sain ajatuksen lähteä Australiaan kun mietin työssäoppimispaikkaa valokuvausopintoja käydessäni 2013. Ajattelin että minulla olisi ihana perhe Melbournessa, joka oli majoittanut minut jo aiemmin. Onnekseni he olivat valmiita majoittamaan minut uudelleen ja löysin vielä työssäoppimispaikankin. Tällä kertaa lähtö oli jo paljon helpompaa. Tiesin minne olin menossa ja millaisten ihmisten seurassa tulisin asumaan. Enää tarvitsi jännittää työssäoppimista ja sitä miten englannin kieli lähtisi taas sujumaan. Pitkän, noin kolmenkymmenenkahdeksan tunnin matkustamisen kaikkine vaihtoineen olin jo kertaalleen kokenut. Nyt oli helpompi nauttia myös matkan teosta.

Melbourne on kyllä upea kaupunki. Tällä kertaa uskalsin nauttia kaupungin antimista yksin, kun tiesin jo miten löytää takaisin ”kotiin”. Hienoa oli se itsensä ylittämisen tunne, kun pystyikin jo liikkumaan itsenäisesti ja voittamaan sen epävarmuuden mikä monesti iski. Kerrankin koko päivän kiertelyn jälkeen kun olin uupunut ja lähes valmis jo kaatumaan sänkyyn, huomasin metron ikkunasta tuijottavani pimeyteen jota en enää tunnistanut. Olin ottanut väärän metron. Tuona iltana kotimatka pidentyi varmaan tunnilla ja yhdellä pimeällä ja syrjäisellä pysäkillä huomasin tuntevani koti-ikävää. Mutta juuri tuo on matkustamisen huikea puoli. Epämukavuuden sietäminen. Olin kuusi viikkoa poissa omista kotiympyröistä ja läheisistä ihmisistä. Kyllä matkustelu avartaa mieltä ja ihan perusasioiden arvostaminen kasvaa. Epämukavuus kasvattaa.

Reissullani sain nauttia Melbournen yöelämästä ja viinistä, hyvästä ruuasta ja ihmisten seurasta, nähtävyyksistä, luonnosta ja eläimistä, oppimisesta, valokuvaamisesta sekä itseni ylittämisestä. Koska kerrottavaa on niin paljon, niin päätin jakaa aihetta useampaan julkaisuun. Myöhemmin aiheeksi pääsevät ainakin luonto ja eläimet, sekä työssäoppiminen. Matkakuume alkaa taas pikkuhiljaa nousemaan lämmön puolelle. Ehkä näitä asioita fiilistelemällä tavoite uuden reissun toteutumisesta olisi taas askeleen lähempänä.

Mitkä ovat itsellesi rakkaimmat matkailu muistot? Mikä paikka tai maa on sellainen johon haaveilet pääseväsi?

kaupunki_pieni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s