Ilon kautta muutokseen

Nyt kun uusi vuosi on vielä aluillaan, niin monella meistä voi olla ajatuksena aloittaa jokin isompi tai pienempi elämäntapamuutos. Yleensähän se on juuri tammikuu kun kuntosalit täyttyvät uusista kävijöistä ja tipattomalla kuukaudella haetaan ehkä parempaa oloa ja itsekuria. Oman elämän muutoksia on hyvä pohtia, mutta tärkeää olisi edetä pienin askelin, jotta niistä tulisi helpommin pysyviä.

1415029937655

Onko niin että lopulta kadumme vain niitä muutoksia, jotka jätimme tekemättä? Näin voisin kuvitella. Muistan joskus lukeneeni artikkelin jossa kerrottiin niitä asioita mitä ihmiset yleensä kuolinvuoteellaan katuvat. Mielestäni ne liittyivät enemmän niihin asioihin jotka oli jäänyt tekemättä, kuin niihin mitä oli tullut tehtyä.

27157044_10156084707978288_558000545_n

Yksi erittäin hyvä esimerkki suuren elämänmuutoksen tehneestä ihmisestä on tuttavani Sonja. Kuva kertoo varmasti jo paljon. En ole tuntenut Sonjaa hänen aiemmassa elämäntyylissään, mutta ainakin nykyisin hän on yksi iloisimmista ja energisimmistä tyypeistä joita tunnen. Hänen naurunsa kuuluu jo kulman taakse ja harva pystyy hymyilemättä kuuntelemaan hänen juttujaan. Juuri tällä hetkellä kuuntelen äänikirjaa nimeltä ”Idiootit ympärilläni -kuinka ymmärtää muita ja itseään”. Kirjassa kerrotaan neljästä eri ihmistyypistä ja Sonja on mielestäni selkeä keltainen; innostuva, positiivinen, avoin, ulospäin suuntautunut ja puhelias, vain muutamia mainitakseni. Jokatapauksessa, hänen asenteensa ja läsnäolonsa saa yleensä myös muut porukassa innostumaan, sekä hyvälle tuulelle.

Olen nyt ollut Sonjan Ilon kautta nimisessä valmennuksessa jo seitsemän viikkoa. Valmennukseen kuuluu treenivideot, ruokaohjeet ja -reseptit, videotapaamiset, vieraiden vinkit, keskustelufoorumi ja paljon tietoa viikottain vaihtuvista aiheista. Esimerkiksi tämän viikon aiheena on ruokien ravintosisällöt ja vieraana Personal trainer Joona Niemi, joka kertoo vinkkejään painonpudotukseen, treenaamiseen ja ravintoasioihin, sekä ohjaa tekemään kehohuoltoa putkirullauksen avulla.

DSC_6544 kopio

Itse olen saanut aikaiseksi tehtyä muutamia Sonjan ohjaamia treenejä ihan kotoa käsin. Videoita katsellessa ei onneksi tarvitse rasittaa omia aivojaan sen miettimiseen mitä tekisi, vaan tarvitsee ainoastaan kuunnella ohjeet ja tehdä niiden mukaan. Helppoa kuin heinän teko. Ei tarvitse myöskään tuntea itseään kömpelöksi, kuten ehkä ryhmäliikuntatunneilla voisi joskus kokea. Onnistuessasi saamaan yksinäisen hetken treenille, vastaat tekemisestä ainoastaan itsellesi. Myönnän että itse olen järjestänyt treeneille aivan liian vähän aikaa, mutta koen kyllä saavani paljon irti jo pelkästään viikottaisista tietopaketeista. Ja tosiaankin, koko valmennus painottaa hyvää fiilistä ja rentoa asennetta. Mihinkään ei tarvitse itseään pakottaa. Stressi ja liika ahdistuminen jätetään pois ja nautitaan matkasta pienin askelin.

Jos sattuisit olemaan kiinnostunut tämän tyyppisestä elämänmuutoksesta, tai vaan elämäntapojen kohentamisesta, niin suosittelen kurkkaamaan Sonjan valmennusta. Voit jo nyt ilmoittautua mukaan seuraavaan valmennukseen joka alkaa 5.2.2018. https://ilonkautta.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s