Ikävä yllättää

DSC_5028 kopioVaatteet ja tavarat, työkoneet ja traktorit, kappaleet radiosta, yhteiset hetket perheen kesken.. niin monet asiat muistuttaa sinusta, isä. Näin isoa surua en ole joutunut käsittelemään koskaan aiemmin, mutta mielestäni olen tehnyt sen hyvin. Olen puhunut ja itkenyt ja ottanut vastaan toisten tukea. Se on helpottanut itseäni paljon. On vaan täytynyt hyväksyä. Kieltäminen olisi vielä rankempaa.

DSC_5010 kopioIsällä oli tapana korjata esineitä ja tavaroita joita meidän perheessä meni rikki. Lähes kaikki työkoneista kukkaruukkuihin. On kurja tunne heitää jotain pois, kun tietää että ennen sekin olisi laitettu kuntoon.

Enää suru ei ole osa jokaista päivää, vaan nyt ikävä iskee yllättäen milloin missäkin. Joulun alla olin jouluostoksilla kun Lapsuusjoulut kappale kuului ja muistutti isästä. ”Niin usein vielä muistelen mä jouluja lapsuuden. Ne elän yhä uudelleen mä kaikkine tuoksuineen. Isän lämmittämän saunan höyryävän, kuusen oksin pihkaisin.” Nyt saunan lämmittää joku muu ja puita liiteriinkin olisi kannettava lisää. Pihakin täyttyy lumesta kovaa vauhtia. Isän traktorilla tekemä linkous näytti niin kovin helpolta.DSC_4920Edelleen myös lenkkeily pimeän aikaan saa minut muistelemaan isää. Tuota vanhempieni talosta lähtevää pimeää tietä lähdimme yhdessä silloin kun olin vielä pieni. Toiset meidän perheestä eivät taida uskaltaakaan lähteä tuonne pimeään, mutta minulla siihen liittyy hyvät muistot. Ja kyllä silmä tottuu vaikka taskulampun sammuttaisikin. Muistan että hahmoilta näyttävät tummat kohdat tienvarsilla ovatkin vain kiviä ja pensaita.

Edelleen sitä välillä pysähtyy miettimään että mitä oikein tapahtui. Äskenhän vielä istuimme vastakkain kahvipöydän ääressä jutellen niitä näitä. Muistan isän siinä vielä kertoneen sen, miten tyytyväinen hän oli asioihin mitä elämässään oli tehnyt. Se lohduttaa. Kai meillä jokaisella on oma tehtävämme täällä maan päällä ja isä oli täyttänyt omansa. Minulla ei ole epäilystä siitä etteikö hän seuraisi miten me muut täällä vielä jatketaan. Usein vielä isoja asioita pohtiessani mietin, mitä isä tähän olisi sanonut. Hän kyllä säästi meitä tyttöjä sanoissaan, eikä koskaan tyrmännyt mitään suunnitelmia vaikka ne hänestä varmasti joskus älyttömiltä kuulostivatkin. Äidille hän taisi purkaa epäilyksensä ja huolensa omalla tavallaan, mutta meille ei tohtinut. Halusi olla kannustava kun jostain oikein innostuimme ja antoi neuvojaan.

Vielä tulee varmasti niin monta asiaa ja tapahtumaa jossa se ikävä iskee. Uskon että puhun tässä koko suvun ja ystäväpiirinkin puolesta. Harrastusporukat, suvun yhteiset ulkomaanreissut, juhlapäivät, kortinpelaus illat naapureiden kesken, ja niin edelleen.  Varmasti tulee mieleen että yksi joukosta puuttuu. Mutta toivottavasti itku muuttuisi jossain kohtaa nauruksi ja iloiseksi muisteluksi. Vielä tässä vaiheessa se on vaikeaa. On kai kerran koettava jokainen asia surun kautta, että voi siirtyä eteenpäin. Pitää myös muistaa että surunkin keskellä teemme kokoajan uusia muistoja itsellemme, sekä toisille. On hyvä voida itkeä kun itkettää, mutta myös iloita. Niin isäkin varmasti haluaisi.

_DSC0028

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s