Terveiset sinne taivaaseen

On isänpäivä ja taas tulee itku. Viime aikoina olen itkenyt kaupan hedelmäosastolla, kahvilassa, venäjän tunnilla, yksin autossa ja yhdessä muiden kanssa. Vaikka asiaan on saanut totutella heinäkuusta lähtien, niin se satuttaa edelleen. Tavallaan sen ymmärtää, mutta kuitenkin on vaikea tajuta. Tänä marraskuuna, sekä kaikkina tästä eteenpäin lähetän isänpäiväonnittelut taivaaseen.

_DSC0892 kopio

Olen onnellinen siitä että isä omien sanojensakin mukaan, eli hyvän elämän. Perusti perheen, elätti sen pienen maatilan tuloilla. Rakensi talon ja navetan, sai ne velattomiksi. Yhdessä äidin kanssa piti perhettä koossa, vaikka varmasti oli vaikeitakin aikoja. He myös kasvattivat minusta ja siskoistani melko hyviä tyyppejä. Suhteellisen normaaleja, luulisin. Minut isä opetti käymään juoksemassa. Edelleen teen juoksulenkkejä, enkä pelkää pimeää. Pienenä tyttönä olisin tuskin lähtenyt yksin juoksemaan pimeää tietä pitkin. Maalla ei ollut katuvaloja. Perin myös paljon isäni luonnetta. Jos joku vaate tai tavara on kadoksissa, niin sen on kyllä joku muu laittanut jonnekin. Itse syytän usein kotitonttua. Isällä taisi olla yleensä se pirun ystävä maan uumenista.

Koska luonteeni on paljon samanlainen kuin isälläni, niin ymmärsin häntä monessakin tilanteessa hyvin. Ymmärsin senkin miten ruoka-aineita katosi jääkaappiin, koska niitä ei ensi katsauksella siellä näkynyt. Äiti opetti joka kerran että ne saattoivat piileskellä jonkin muun tuotteen takana. Ehkä myös pitkää pinnaa olen isältä perinyt. Paljon on mahdollista sietää ja suodattaa, mutta sitten kun kuppi menee nurin niin sen huomaavat muutkin. Sen jälkeen taas kestää tovin ennen kuin on pelkoa kupin täyttymisestä.

Mielestäni isä osasi nauttia elämästä. Työurallaan hän teki kovasti töitä, eikä ollut kokonaan jouten eläkkeellä ollessaankaan. Pakollisten hommien loputtua, löytyi aina jotain tekemistä, projektia tai korjaamista. Kuitenkin myös lepo ja harrastukset kuuluivat vahvasti isän arkeen. Päiväunet sohvalla kädet rinnan päällä ristissä ja päivittäiset hiihto- tai rullaluistelulenkit olivat asioita jotka harvoin jäi väliin. Viikonloppuna rentoutuminen oli parasta isolla porukalla, saunoen ulkosaunassa, yhdessä keskustellen ja nauraen, drinkkejä juoden. Ei huonoon kuntoon, vaan hauskuuteen asti. Myös itselleni maistui usein isän tekemät tötteröt, eli drinkit. Saatoin ehkä lisätä lorauksen lantrinkia.

Onneksi pahin tuska alkaa olla jo ohitse. Enää on jäljellä kova ikävä, sekä suru mm. siitä etteivät omat lapset ehtineet nauttia ukin seurasta pidempään. Toki sama koskee myös itseäni, koko muuta perhettä, ystäviä ja sukulaisia. Eihän meistä kukaan olisi halunnut hänestä luopua. Niin tämä elämä vaan kulkee. Jokainen lähtee täältä ajallaan. Onneksi meille annettiin hyvin aikaa hyvästellä ja surra yhdessä. Oma esikoiseni 3v on osannut meitä ihanasti lohduttaa: ”Ei tarvitse olla paha mieli. Me kaikki mennään sinne taivaaseen ja sitten taas nähdään ukki”.

Rakkaat terveiset sinne taivaaseen, juhlitaan sua taas uudelleen ❤     https://www.youtube.com/watch?v=wRujrisDwZg

DSC_8127 kopio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s