Meikki-innostus

_DSC0908

Jälleen minulle saapui yksi ihana lähetys. Pienistä jutuista sitä voikin tulla hyvälle mielelle. Olen tykännyt meikkaamisesta aina yläaste ajoista lähtien, jolloin olen ottanut sen lähes päivittäiseksi rutiiniksi. Aloitettuani kampaajan työt 2007 halusin myös yhdistää sen työn tekoon. Silloin hyvin pian investoinkin omaan meikkipöytään myynti- sekä käyttötuotteineen, sekä muutaman viikonlopun pituiseen meikkikoulutukseen. Sieltä sain perus hyvät lähtökohdat alkaa tekemään meikkejä myös asiakkaille. Myöhemmin tein niitä paljonkin, koska silloisessa työpaikassani järjestimme paljon näytöksiä ja olimme mukana erilaisissa tapahtumissa, mm. Häämessuilla. Tekeminen oli jo melko rutiinia, mutta silti koin ettei oma osaamiseni ollut tarpeeksi hyvää. Olisin halunnut osata paremmin.

Edelleen minulla on tuo pieni epävarmuus meikkaamisen suhteen. Osaan kyllä perusjutut, mutta en vielä kaikkea. Kuitenkin into tekemiseen on säilynyt. Jospa vielä joku päivä kouluttautuisin tähänkin lisää. Ehkä jopa maskeeraajaksi asti.

Meikkaamisenkin osalta on ollut ihana lähteä tutustumaan luonnonkosmetiikkaan. Tuotteet joita käyttää päivittäin, olisi hyvä olla sellaisia jotka eivät kuormittaisi elimistöä tai altistaisi allergioille. Onneksi nyt onkin vahvana suuntana kaikessa tuo luonnonmukaisuus.

DSC_1702

Tällä kertaa testiin saamani tuotteet olivat Lily lolo sarjan luomiväripaletti Pedal to the metal, Avril sarjan volyymiripsiväri sekä Everyday minerals sarjan meikkipuuteri beige 3N. Everyday minerals onkin sarjana minulle jo tuttu ja sen meikkipuuteri on yksi lempituotteistani. Hyvää luonnonkosmetiikan ripsiväriä olenkin kaipaillut ja sekin taisi nyt löytyä. Avrilin ripsivärissä annostelu on sopiva ja harja kätevästi kärkeä kohti kapeneva. Lily lolon luomiväripaletista löytyy kaikki yleisimmin käyttämäni sävyt ja osa ihanasti helmiäishohtoisena.

Otin tuotteet heti kokeiluun, tein itselleni meikin ja kokosin pienen studion omaan olohuoneeseeni. Näiden tuotteiden lisäksi käytin Everyday mineralsin poskipunaa Fresh rose blossom, sävyttävää huulivoidetta Cheerful, sekä kulma/silmienrajausväriä Cinnamon street. Luomiväripaletistä käytin vasemmanpuoleista vaaleaa sävyä kulmien alle korostukseen, sekä liikkuvalle luomelle ruskeaa, tumman harmaata ja hopeanhohtoista sävyä.

32

 

Todella ihania tuotteita ja kauniita sävyjä. Meikki-innostukseni taisi taas nostaa päätään. Toivottavasti jo pian saisin pystytettyä oman studioni kaikkien meikkien, muun kosmetiikan ja korujen kaunistamana.

 

Tuotteet on saatu blogia varten. Kiitos yhteistyöstä https://www.houseoforganic.fi/

3 thoughts on “Meikki-innostus

  • Lily Lolon Petal To Metal on lähes täydellinen. Nuo sävyt ovat niin yksi yhteen jokapäiväisessä meikissä. Noilla ruskeilla tekee rajaukset, luomet ja kulmatkin. Täydellinen sävy nenän varjostukseen! Kumpa vaan tuo ruskea, malva ja valkoinen olisivat tuplasti isommat…

    Tykkää

    • Empäs olekaan kokeillut noita vielä kulmiin. Täytyy testata! Se on kyllä totta että koot saisivat olla isompia. Onko sinulla kokemusta muista Lily Lolon tuotteista?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s