Timanttinen mutanaamio

Pääsin jälleen tutustumaan ihaniin tuotteisiin ja tällä kertaa ne edustavat kuolleenmeren kosmetiikkaa. Hiusöljyt ovat olleet jo pitkään yksi hiustenhoidon lempi tuotteistani ja niiden käyttö on jäänyt rutiiniksi. Jos joskus suihkun jälkeen jätän öljyn laittamatta, tuntuvat hiukset paljon kuivemmilta ja takkuisemmilta. Öljy auttaa hiusten selvityksessä, sekä antaa hiuksille kiiltoa. Etenkin hiusten vaalentamisen jälkeen kuivuus on vaatinut hieman lisähuomiota. Onneksi pääsin testaamaan myös hiusnaamiota. Tuotteet olivat siis Argani care -Hiusseerumi, sekä Sea of spa -Intensiivinen mutanaamio hiuksille. Molemmat tuotteet tuntuivat ja tuoksuivat todella hyvälle. Sain hiuksiini miellyttävän pehmeän tunteen. http://da-vita.com/tuoteluettelo/tuotteet/hiukset/intensiivinen_mutanaamio_hiuksille/

Kasvojen hoitoon ja puhdistukseeen sain Black pearl sarjan kasvojen puhdistusvaahdon, kevyen päivävoiteen, kosteuttavan ja ravitsevan yövoiteen sekä ylellisen mutanaamion magneetilla. Ensinnäkin kun avasin paketin, en voinut olla ihastelematta sitä miten kauniita tuotteet olivat. Pakkaukset ovat todella tyylikkäitä ja näitä antaisi mielellään vaikka lahjaksi. Etenkin mutanaamio näytti aivan timantilta. Myös tuoksut täytyi heti tarkistaa ja nekin olivat taivaalliset!

Kaikki tuotteet tosiaan tuntuivat ja tuoksuivat ihanilta. Kuitenkin kun olen alkanut nyt kiinnittämään enemmän huomiota tuotteiden ainesosiin, niin myös näistä löytyi ainesosia joita oli aiemmin käymäni ihonhoitovalmennuksen ”vältä näitä” -listalla. Niitä olivat pääasiassa synteettiset hajusteet/ Fragrance (allergisoivat),  Imidazolidinyl Urea (ihoärsytys, allergisoiva), sekä tuotteen säilyvyyteen vaikuttava aine Formaldehydi/ EDTA (ympäristöhaitta). Jokaisella näillä ainesosalla on oma tehtävänsä tuotteessa, mutta mielestäni on kuitenkin hyvä kiinnittää näihin huomiota ja tietää että millaisia aineita iholleen haluaa käyttää. Näissä tuotteissa on myös hyviä ja hoitavia ainesosia kuten esimerkiksi Sheavoi (Butyrospermum Parkii) sekän Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil. Kasvivoit ja -öljyt hoitavat ja pehmittävät ihoa ja siksi niitä on hyvä suosia ihonhoitotuotteissa. Lisäksi tuotteissa on hoitavina ja vaikuttavina ainesosina ainutlaatuiset kuolleenmeren mineraalit, suola ja muta.

Näistä tuotteista löysin myös ehdottoman suosikkini. Se on magneetilla toimiva mutanaamio. Tässä tuotteessa toimivat kaikki ominaisuudet; ulkonäkö, tuoksu, koostumus, käyttömukavuus, sekä ihoon jäävä tunne. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote. http://da-vita.com/tuoteluettelo/tuotteet/kasvot/black_pearl_ylellinen_mutanaamio_magneetilla/

_DSC0030 (2) kopio

Tässä tuotteessa jaksoi ihmetyttää sen toimivuus yhdessä magneetin kanssa. Naamio siis hierotaan kasvoihin kolmen minuutin ajan, jolloin kuolleet ihosolut kuoriutuvat pois. Sitten naamion annetaan vaikuttaa joitakin minuutteja, jonka jälken se poistetaan paperiin käärityn magneetin avulla. Naamio jää kokonaan paperiin kiinni ja lopuksi riittää vain kevyt huuhtelu vedellä. Tämän jälkeen iho tuntuu silkkisen pehmeältä ja uudistuneelta. Tosiaankin huippu tuote ja varma hitti esimerkiksi ystävien saunailtaan.

_DSC0096-Palautettu kopio

Itse kyllä tykästyin näihin tuotteisiin, vaikkakin ajatus siitä etteivät ne ole luonnonkosmetiikkaa, vähän harmittaakin. On vain vaikea vastustaa tuotteita jotka tuoksuvat niin hyviltä kuin nämä. Juurikin tuoksut vaikuttavat niin paljon tuotteiden käyttömukavuuteen, ainakin omalta osaltani. Toistaiseksi kuitenkin olen hyvin iloinen näistä ja voin suositella käyttöä muillekin.

Koodilla PR_HETKI10 saatte 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Koodi voimassa jouluun asti!

Tuotteet on saatu blogia varten. Kiitos yhteistyöstä http://da-vita.com/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s