Lempi Coruja

Kirjoitin aiemmin ”Koruja ja kauneutta” julkaisussa yhteistyöstä jonka tein Coruu silikonikorujen kanssa.  Onnekseni tuo yhteistyö on jatkunut ja sen myötä minä olen löytänyt ehdottomat lempi koruni.

DSC_6968

Nämä silikonikorut ovat Suomessa suunniteltu sekä valmistettu. Ne ovat todella kevyitä ja pehmeitä, sekä silikoni on täysin allergiavapaa materiaali. Koruja voi hyvin yhdistää juhlavaan, kuin arkiseenkin pukeutumiseen. Ehdoton suosikkini tästä sarjasta on musta Flowery setti, johon kuuluu korvikset, käsi-, sekä kaulakoru.

Ainut huono puoli jonka keksin sanoa on se, että tämä Flowery kaulakoru ei ollut kovinkaan lapsikestävä. Vaikka korut kestävät paljon rutistelua ja muokkaamista, niin napakkaa vetoa ei sitten kuitenkaan. Juuri tuossa korussa jotkut kohdat ovat kovinkin ohuita. Vaikka mieluusti käyttäisin koruja myös arkisin kotona ollessani, niin olen joutunut vähentämään kyseisen syyn vuoksi.

Olen vaan niin onnellinen näistä koruista ja niiden mukanaan tuomista kuvauskerroista. Tämän tyyppisissä tuotekuvauksissa pääsen toteuttamaan itseäni niin monipuolisesti. Ennen kuvauksia viimeistelin siis ystäväni hiukset, sekä tein kevyen meikin. Toivottavasti nämä kuvat olisivat alku jollekin suuremmalle. Tämän tyyppinen kuvaaminen tuntuu sellaiselta, jota mielellään tekisi ihan työkseen. Tyytyväinen olen, kun muutama oma kuvani pääsi Coruu verkkokauppaankin: http://www.coruu.fi/product/12/flowery-kaulakoru-musta-silikonikoru

Kiitos jälleen myös mallina toimineelle Sannalle!

DSC_6817 kopio

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s