Pienin askelin luonnollisempaan

Pikkuhiljaa olen alkanut kiinnostumaan enemmän luonnonkosmetiikasta ja nyt pääsin testaamaan sitä kasvivärien osalta. Itsekin laitan kerran kuussa hiuksiini vahvoja kemikaaleja niitä värjätessäni. Mietin siis että voisiko senkin tehdä vähän fiksummin. Oma hiustenvärini on melko vaalea. Tyvikasvun tullessa, sitä ei yleensä kärsi katsella kovin kauaa. Kontrasti etenkin juuri niin päin, että oma hius on vaaleampi, on…

Lempi Coruja

Kirjoitin aiemmin ”Koruja ja kauneutta” julkaisussa yhteistyöstä jonka tein Coruu silikonikorujen kanssa.  Onnekseni tuo yhteistyö on jatkunut ja sen myötä minä olen löytänyt ehdottomat lempi koruni. Nämä silikonikorut ovat Suomessa suunniteltu sekä valmistettu. Ne ovat todella kevyitä ja pehmeitä, sekä silikoni on täysin allergiavapaa materiaali. Koruja voi hyvin yhdistää juhlavaan, kuin arkiseenkin pukeutumiseen. Ehdoton suosikkini…

Älä kuluta aikaas vaan käytä se

Tänä syksynä minulla on ollut hyvä vauhti töiden suhteen. Kuvauksia on ollut sopivalla tahdilla niin, että olen juuri saanut edelliset kuvat valmiiksi ennen seuraavia käsiteltäviä. Välillä kyllä tuntuu että vietän koneen ääressä ihan liikaa aikaa, mutta tämä kuitenkin on työtäni, joka onneksi vielä onnistuu lastenhoidon ohella. Usein en vaan voi välttyä syyllisyyden tunteelta. PITÄISI -ajattelu…

Hyvästi harmaavarpunen

Parturi-kampaajana olen ollut omien hiusteni suhteen melko hillitty. Vielä kouluaikoina testailin erilaisia värejä ja malleja. Oli pikkulettejä ja sinettiraitoja. Jossakin vaiheessa sitten jämähdin tummaan hiustenväriin ja siihen on tullut vain hyvin pieniä muutoksia. Se voi olla että olen löytänyt sen oman tyylini, joka on tuntunut hyvälle. Tai sitten olen vaan tylsä. Kun olin vielä töissä…

Leluja lapsikuvauksiin

Yksi eniten pitämistäni kuvausaiheista ovat lapset. Heitä on ihana kuvata, kun vaan ympäristön ja tilanteen saa sopivan luonnolliseksi ja rennoksi. Studiokuvauksissa se voi olla haastavampaa, sillä ympäristö on yleensä monelle jännittävä ja erilainen. Kuitenkin hauskalla tekemisellä jännityksen unohtaa nopeastikin. Tällä hetkellä kun minulla ei ole studiota käytössäni, teen pääosin lapsikuvaukset ulkona. Kauniita paikkoja löytyy paljon…

Ehjä vai Risako?

Monet naiset rakastavat laukkuja. Itse en ole koskaan ollut erityisesti laukku ihminen, mutta toisaalta olen aina ollut ihastunut käsintehtyihin omalaatuisiin laukkuihin ja pussukoihin. Yksi sellaisia valmistava yritys on nimeltään Risako. Risako suunnittelee ja valmistaa käsilaukkuja ja kukkaroita kierrätys materiaaleista. Kaikissa niissä on kaunis pitsinen pinta. Ihania laukkuja ja kukkaroita löytyy monissa eri väreissä. Itseäni miellytti…