Koruja ja kauneutta

Tuntuu että nykyisin lähes kaikki kärsivät ajan puutteesta. Jopa eläkkeellä oleva äitini vaikuttaa olevan kiireisempi kuin koskaan, vaikka viimeistään silloinhan pitäisi saada viettää päiviä vain rentoutuen ja tehden itselle niitä mieluisia asioita, joihin ei ollut aikaa aiemmin. Vai onko kiire sittenkin vain omissa ajatuksissa? Tuleeko mieluisista asioistakin velvotteita, jos niitä on liikaa? Etenkin näin pienten lasten äitinä aikaa omille asioille, hiljaisuudelle, rauhottumiselle ja yksin ololle on aika vähän. Perus arki pyörii kotiaskareiden, leikkipuistojen, metsäretkien, leikkihetkien, ruuan laiton ja vaipan vaihtojen ympärillä. Onneksi on kuitenkin perhettä ympärillä, jolta saamme todella paljon apua kaikkeen tähän. Uhmaikäisen kolmevuotiaan pojan ja minusta hyvin paljon riippuvaisen yhdeksän kuukauden ikäisen tytön äitinä, olisin varmasti hermo riekale, jos en välillä pääsisi nauttimaan muiden antamasta avusta.

Juuri tällä hetkellä on se tilanne että olemme mummolassa ja minun on mahdollista istua koneella tytön nukkuessa päiväunia ja pojan viihtyessä leikeissään mummo seuranaan. Kotona tämä harvoin on mahdollista ainakaan ilman kymmentä keskeytystä, pyyntöä tai vaatimusta. Olen huomannut miten paljon näistä hetkistä nyt nauttii ja miten niitä arvostaa enemmän kuin aiemmin. Ja niinhän se menee. Sitä kaipaa niitä asioita mitä itseltä puuttuu. Pitäisi vaan myös muistaa ne asiat mitä itsellä on ja olla niistä onnellinen. Muistan joskus ennen lapsia nähneeni naisen työntämässä lastenvaunuja huonotuulisen näköisenä. Silloin lähetin viestin itselleni tulevaisuuteen että ”Muista nauttia tuosta ajasta!” Itse olin kävelemässä töihin ja kadehdin ajatellessani tuon äidin arkea. Päätin kuitenkin olla onnellinen myös käsillä olevassa hetkessä, koska onhan se kuitenkin ainut hetki, joka meillä on.

Onneksi kuitenkin osaan aina välillä ottaa myös omaa aikaa. Eikä siihen aina tarvita edes paljoa. Joskus pelkästään kirjastossa tai lenkillä käyminen yksin, tuo sopivan hiljaisen hetken omiin ajatuksiin. Eilen tuo hiljainen hetki tuli tämän lähetyksen myötä.

_DSC0021 kopio

Aiemmin sain postista ihanan lähetyksen Coruu silikonikoruilta. Sain siis tuotteet blogiani varten ja tarkoitukseni oli käyttää niitä joissakin kuvauksissa. Olimme kuitenkin kärsineet enterorokosta, jonka vuoksi jouduin perumaan myös joitakin töitäni. Kuitenkin sain vahvan inspiraation että nyt haluaisin kuvata, niin päätin sitten toimia itse kuvauskohteena. Pidän koruista myös todella paljon, niin ajattelin että mielelläni ottaisin itselleni uuden profiilikuvan ne ylläni. Avomieheni sai olla kameran takana, kun kävimme kuvaamassa upean lammen rannalla. Onneksi muistin paikan lapsuudestani ja löysimme perille yllättävänkin helposti.

Tämä oli juuri sitä kaivattua omaa aikaa ja hiljaisuutta. Minä nautin meikkaamisesta ja muusta laittautumisesta, koska perus arjessa sitä ei tule tehtyä kovinkaan usein. Itse rakastan valokuvia ja niiden tuomia muistoja. On ihana katsella miten lapset ovat olleet pieniä ja miten hauskoja reissuja tehtiinkään. Luulen että vanhana on myös ihana katsella näitä ajatellen, että olipas hienoa olla nuori. Jokaisessa hetkessä on jotakin kaunista ja muistamisen arvoista. Minulle nämä kuvat muistuttavat siitä, että pientenkin lasten äitinä haluan tuntea olevani minä, enkä pelkästään toisista huolehtiva äiti. Toivottavasti löydätte omat iloa tuottavat asiat ja nautitte niistä. Minulle ne tälläkertaa olivat laittautuminen, kauniit korut, hiljaisuus, kahdenkeskinen aika ja kameran edessä oleminen.

Iso kiitos  http://www.coruu.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s