Lupaus omasta ajasta

Ihanaa. Nyt on päätös blogin aloituksesta tehty! Järki halusi laittaa hieman vastaan, mutta tuntuu että tähän minua nyt johdateltiin. Pohdinnat ajan riittämisestä jouduin sivuuttamaan, koska innostus vei niin lujaa ja tiedän että silloin on toimittava. Lähipiirini tuntee minut hyvinkin innostuvana persoonana ja hekin tietävät sen että järkeäni en aina tykkää kuunnella. Tunteiden vietävänä olen tähänkin hetkeen elänyt ja näin on hyvä. Joskus jopa omien fiilisten maistelu siitä, ottaisinko kahvikupillisen, saattaa hieman naurattaa itseänikin. Tällainen kuitenkin olen ja ajattelen että olisi tyhmää toimia toisin.

Olen tällä hetkellä siis kotiäitinä kahdelle ihanalle (ja välillä vähän uuvuttavalle) lapselle. Pojalle ja tytölle. Perheeseeni kuuluu myös avomies, sekä koira. Välillä arki on hyvinkin puuduttavaa, mutta usein osaan myös ajatella että tämä on ehkä elämäni parasta aikaa. Olla lasten kanssa kotona ja tehdä välillä myös vähän töitä. Ja vieläpä sellaisia töitä joista nautin.

Tämän blogin halusin aloittaa, koska nautin myös kirjoittamisesta. Se on itselleni pään tyhjennystä ja omaa aikaa. Hetki itselle. Tämän kautta pääsen myös jakamaan omaa innostusta työtäni kohtaan. Koen että osaan useampaa asiaa melko hyvin, mutta tavoitteeni on kehittyä niissä kaikissa. Parturi-kampaajan työ on entinen kokopäivätyöni, nykyisin ylläpidetty taito. Meikkaajana haluan kehittyä, Microblading on uusin osaaminen. Valokuvaus taas intohimoni. Haluan tuoda esille omaa osaamistani kaikista näistä osa-alueista. Jakaa tietoa ja kehittyä itse. Toivon että lukijana myös sinä pääset blogini kautta oppimaan uutta ja nauttimaan kauneudesta, sekä hyvästä fiiliksestä. Kaiken kiireen keskellä on välillä hyvä ottaa hieman omaa aikaa. Nostaa jalat pöydälle ja nauttia. Toivottavasti sinäkin nautit!

Tässä työnäytteeni meikin, kampauksen ja valokuvauksen osalta (www.facebook.com/ValokuvaajaMaijuRissanen). Morsiamella myös tekemäni Microblading kulmat (meikattuna, ennen vahvistusta). Microbladingista teen oman kirjoituksen myöhemmin.

Kukat: Kukkakauppa ja hautauspalvelu Kinnunen,  Morsiamen mekko: Seppälä, Kaikkien kengät: Skopunkten.

One thought

  1. Päivitysilmoitus: Lupaus omasta ajasta | Hetki itselle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s